Eurooppalaisissa kansallisvaltioissa huomiotta jääneet ongelmat näkyvät myös Euroopan Unionissa. Piraatit vaativat toimivan demokratian edellytyksiä: päätöksenteon ja prosessien avoimuutta, kansalaisten osallistamista ja yksilönvapauksien kunnioittamista. Näitä tulee noudattaa aiempaa vahvemmin sekä EU:ssa että sen jäsenvaltioissa. Korjaustoimia hankaloittaa EU:n syntipukin rooli. Unionia syyttävät kansallisvaltioissa päätettävistä epäsuosituista asioista EU-myönteisemmätkin puolueet. Etäiseksi koettua Brysseliä onkin helppo syyttää mitä mielikuvituksellisimmista asioista […]
Levy-yhtiöt haaskalla – Peter Sunde saamassa jättisakot
Lehdistötiedote 17.6.2016 klo 19.20 Vapaa julkaistavaksi heti Levy-yhtiöt haaskalla – Peter Sunde saamassa jättisakot Levy-yhtiöt EMI Finland, Sony Music Entertainment Finland, Universal Music sekä Warner Music Finland haastoivat Peter Sunden oikeuteen artistiensa musiikin jakamisesta. Piraattipuolueen eurovaaliehdokkaana 2014 ollut Sunde on yksi Pirate Bay -palvelun perustajista, ja hänellä on Suomen ja Norjan kansalaisuudet. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan […]
Naisten esiinmarssi jatkuu Piraattipuolueessa – uusi puoluesihteeri Helsingistä
Lehdistötiedote 16.6.2016 klo 15.25 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Naisten esiinmarssi jatkuu Piraattipuolueessa – uusi puoluesihteeri Helsingistä Eilen 15.6.2016 Piraattipuolueen hallitus on järjestäytymiskokouksessaan valinnut puoluesihteeriksi helsinkiläisen filosofian ylioppilaan Satu Immosen, 47. Immonen on pitkän linjan piraattiaktiivi ja toiminut luottamustehtävissä puolueen sisällä usean vuoden ajan. Tällä hetkellä hän toimii Piraattipuolueen Helsingin piiriyhdistyksen puheenjohtajana. Puoluetoiminnan ohella Immonen opiskelee Helsingin […]
Korttikeräys loppusuoralla – Valtakunnallinen keräyspäivä 3.3.!
Piraattipuolueen lehdistötiedote 25.2.2016 klo 3:50 Vapaa julkaistavaksi heti Korttikeräys loppusuoralla – Valtakunnallinen keräyspäivä 3.3.! Piraattipuolueen kannattajakorttikeräys lähenee loppuaan. Kortteja on kerättynä jo yli 4300 vaaditusta viidestä tuhannesta. Keräystä viedään kohti maalia torstaina 3. maaliskuuta järjestettävän valtakunnallisen korttikeräyksen myötä. Piraattipuolueen politiikan lähtökohtana ovat yksilönvapaus ja yhdenvertaisuus. Haluamme edistää luovuutta, kekseliäisyyttä ja kulttuuria lisäämällä tiedon ja teosten […]
Piraatit varoittavat Microsoftin tuotteiden käytöstä
Piraattipuolueen lehdistötiedote 1.9.2015 9:30 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Piraatit varoittavat Microsoftin tuotteiden käytöstä Windows 10 -käyttöjärjestelmä antaa Microsoftille laajat oikeudet kerätä tietoja käyttäjän toimista laitteella, joihin on asennettu kyseinen käyttöjärjestelmä. Myös Windows 7- ja 8 -käyttöjärjestelmiin tulee päivityksien mukana ohjelmia, joiden arvellaan lähettävän Microsoftille käyttäjän yksityisyyttä loukkaavia tietoja Windows 10:n tapaan. Julkisuudessa olleen raportin mukaan tällaisia […]
Sipilän hallitus hävittämässä Suomesta satojen miljoonien tietotekniikkabisneksen
Piraattipuolueen lehdistötiedote 24.08.2015 klo 09:30 Vapaa julkaistavaksi heti Sipilän hallitus hävittämässä Suomesta satojen miljoonien tietotekniikkabisneksen Piraattipuolue on raivoissaan Sipilän hallituksen aikeista aloittaa verkkovakoilulain valmistelu. Lain voimaantulon jälkeen viranomaisilla olisi täydet valtuudet valvoa kaikkea Suomen rajat ylittävää Internet-liikennettä. Lainvalmistelijat väittävät lain auttavan terrorismintorjunnassa. Tulilinjalle joutuu kuitenkin samassa kansalaisten ja Suomessa majaansa pitävien yritysten yksityisyydensuoja. NSA-tyyppinen tiedustelulaki […]
Piraattipuolue tyrmistyi sananvapaustapahtuman perumisesta Maailma kylässä -festivaaleilla
Piraattipuolueen lehdistötiedote 18.5.2015 klo 22.00 Vapaa julkaistavaksi heti Piraattipuolue tyrmistyi sananvapaustapahtuman perumisesta Maailma kylässä -festivaaleilla Kehitysyhteistyöjärjestö Kepa ry on peruuttanut Maailma kylässä -festivaalille suunnitellun Sananvapauskylä-messuosaston. Osastolla oli tarkoitus käsitellä uskonnollisia sananvapausteemoja taiteen keinoin. Mukana olisi ollut teoksia esimerkiksi Minä olen Charlie -näyttelystä ja sarjakuvataiteilija Ville Rannalta. Osa teoksista olisi sisältänyt kuvia profeetta Muhammedista. Näiden teoksien […]
Piraattipuolue aloittaa kannattajakorttien keräämisen
Lehdistötiedote Vapaa julkaistavaksi heti 24.4.2015 klo 12:45 Piraattipuolue aloittaa kannattajakorttien keräämisen Piraattipuolue aloittaa kannattajakorttien keräämisen 24.4. saadakseen puolueen takaisin puoluerekisteriin. Kannattajakortin sähköistä allekirjoitusmahdollisuutta ei Oikeusministeriön mukaan toistaiseksi ole saatavilla, sillä varoja palvelun järjestämiseen ei ole ollut. Jotta puolue saadaan rekisteriin, tarvitsee kannattajakortteja kerätä yhteensä 5000. Kannattajakortin allekirjoittaminen ei edellytä puolueen jäsenyyttä, ei tee allekirjoittajasta puoleen […]
Piraattipuolueen kannatus nousi merkittävästi koko maassa
Lehdistötiedote Vapaa julkaistavaksi heti 21.4.2015 klo 14:40 Piraattipuolueen kannatus nousi merkittävästi koko maassa Piraattipuolueen kannatus nousi sunnuntaina päättyneissä eduskuntavaaleissa 66 prosentilla. Alustavan laskennan perusteella puolue sai koko maassa 25 105 ääntä, eli 10 002 ääntä enemmän kuin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Piraattien osuus kaikista annetuista äänistä nousi edellisistä eduskuntavaaleista 0,3 prosenttiyksikköä, nostaen kokonaiskannatuksen 0,8 prosenttiin. Korkeinta […]
Piraattipuolueella jo yli 4000 jäsentä – kasvuvauhti jatkaa positiivista suuntaa
Lehdistötiedote 1.4.2015 klo 19:10 Vapaa julkaistavaksi heti Piraattipuolueella jo yli 4000 jäsentä – kasvuvauhti jatkaa positiivista suuntaa Piraattipuolueen jäsenmäärä on jo yli neljä tuhatta. Lukema on hurja eduskunnan ulkopuoliseksi puolueeksi, sillä se on jo noin puolet esimerkiksi Vihreiden jäsenmäärästä. Eduskunnan ulkopuolisista puolueista Piraattipuolue on sekä kannatukseltaan että jäsenmäärältään selkeästi suurin. Piraattipuolueen jäseneksi voi liittyä helposti […]