Tiedote: Piraattipuolue ehdottaa vaihtoehtoista maakuntamallia

Lehdistötiedote15.5.2018 klo 21:50Vapaa julkaistavaksi Soteuudistus ja sen mukana tuleva maakuntamalli on suunniteltu pienten kuntien ja haja-asutusalueiden tarpeisiin, jättäen huomiotta suurten kasvukeskusten yksilölliset tarpeet. Piraattipuolue on luonut oman vapaaehtoisuuteen perustuvan maakuntamallinsa jo vuonna 2013. Soteuudistus vaikuttaa kaikkien kansalaisten terveydenhuollon toteuttamiseen, joten sen valmisteluun pitäisi käyttää erityistä huomiota. Tiukka aikataulu ei anna mahdollisuutta perusteelliseen vaikutusten arviointiin. Tämänhetkinen […]

Piraattipuolue valitsi uuden hallituksen – puheenjohtajana jatkaa Purojärvi

Lehdistötiedote  20.3.2018 Vapaa julkaistavaksi Piraattipuolue valitsi 17.3.2018 Tampereella pidetyssä kevätkokouksessaan uuden hallituksen seuraavalle kahden vuoden toimikaudelle. Puheenjohtajan tehtävissä jatkaa jo yhden kauden toimessa työskennellyt Jonna Purojärvi, 29, Jyväskylästä.  Piraattipuolueen puheenjohtajaksi vuonna 2016 valittu Jonna Purojärvi sai lauantain puoluekokouksessa luottamuksen jatkaa toimessaan. Puoluetoiminnan ohella Purojärvi opiskelee yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa Jyväskylän yliopistossa. Hän suuntautuu opinnoissaan politiikan tutkimukseen.  Kevätkokouksessa […]

logo-levein

Piraattipuolue hyväksyi Suomen kunnianhimoisimman energia- ja ympäristöpoliittisen ohjelman ja asettui Petrus Pennasen kannattajakorttikeräyksen taakse

Lehdistötiedote 13.11.2017 klo 15:50 VAPAA JULKAISTAVAKSI Piraattipuolue hyväksyi Suomen kunnianhimoisimman energia- ja ympäristöpoliittisen ohjelman ja asettui Petrus Pennasen kannattajakorttikeräyksen taakse Puoluekokous hyväksyi puolueelle energia- ja ympäristöpoliittisen ohjelman, joka vaatii radikaaleja toimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Ohjelman mukaisesti energia- ja ympäristöpolitiikassa on kiinnitettävä huomiota kestävään kehitykseen, säilytettävä luonnon moninaisuus, pyrittävä hillitsemään ilmastonmuutosta ja varauduttava ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin. Puolue […]

logo-levein

Piraatit viettivät puoluepäivät ja puoluekokouksen Lahdessa

Lehdistötiedote 13.7.2017 klo 14:40 VAPAA JULKAISTAVAKSI Piraatit viettivät puoluepäivät ja puoluekokouksen Lahdessa Piraattipuolueen kolmannet puoluepäivät Lahden Tiedepuistossa on käyty. Tällä kertaa ensimmäinen päivä oli varsinaista puoluepäivää ja toisena päivänä oli puoluekokous. Puheenjohtajakin oli positiivisesti yllättynyt puoluepäivien osallistujamäärästä. Paikalla oltiin hyvässä hengessä, jota kuitenkin varjosti hieman kokouksessa käsiteltävät asiat. Lauantaina keskusteltiin valtuustoista, organisaatiosta ja presidentinvaaleista. Presidentinvaaleista […]

logo-levein

Moniongelmainen siviilitiedustelulaki

Lehdistötiedote 21.6.2017 klo 10:00 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Moniongelmainen siviilitiedustelulaki Piraattipuolue on antanut kriittisen lausunnon siviilitiedustelulaista. Laki on lausunnon mukaan muotoiltu liian väljäksi, mikä aiheuttaa monenlaisia ongelmia. ”On tärkeää, että tiedustelulainsäädäntöä selkeytetään. On sekä viranomaisten että kansalaisten etu, että pelisäännöt ovat nykyistä selkeämmät, ja että väärinkäytöksiin pystytään tehokkaasti puuttumaan. Ehdotettu kokonaisuus sisältää kuitenkin erittäin huolestuttavia piirteitä.” […]

logo-levein

Piraattipuolueelle vaalivoitto ja valtuutetut Helsinkiin sekä Jyväskylään

Lehdistötiedote 10.4.2017 klo 11:20 Valmis julkaistavaksi heti Piraattipuolue sai kuntavaaleissa ensimmäiset kaupunginvaltuutettunsa. Valituiksi tulivat varapuheenjohtajat Petrus Pennanen Helsingissä ja Arto Lampila Jyväskylässä. Espoossa Piraattipuolueen Janne Paalijärvi jäi niukasti varasijalle Piraattipuolueen ja Liberaalipuolueen vaaliliiton sisällä ja Liberaalipuolueen Juhani Kähärä sai paikan. Kaikissa näissä kaupungeissa Piraattipuolueella oli vaaliliitto Liberaalipuolueen kanssa. ”Olemme tehneet poliittista historiaa. Suuri kiitos kaikille […]

logo-levein

Kaikki Piraattipuolueen ehdokkaat ovat täyttäneet vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen

Piraattipuolue on näiden kuntavaalien ensimmäinen rekisteröitynyt puolue, jonka ehdokkaat ovat täyttäneet vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen. Piraattipuolue panostaa politiikassa avoimuuteen ja demokratian edistämiseen. Näissäkin vaaleissa jokainen puolueen listoilta ehdolla oleva on täyttänyt vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkua. ”Piraattipuolue toimii omien periaatteidensa mukaan, kuten kuuluukin. Olemme vaaleista toiseen saaneet vapaaehtoisen vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen tehtyä jokaista ehdokasta myöten. Puolueemme […]

logo-levein

Perustuslain muutos viestintäsalaisuudesta liian riskialtis mittaville väärinkäytöksille

Lehdistötiedote 13.1.2017 klo 19:10 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Perustuslain muutos viestintäsalaisuudesta liian riskialtis mittaville väärinkäytöksille Oikeusministeriön asettama työryhmä on valmistellut ehdotuksen perustuslain tarkistamiseksi siten, että tavallisella lailla voitaisiin säätää kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan. Piraattipuolueen mukaan muutos mahdollistaisi viestintäsalaisuuden murtamisen ja massavalvonnan minkä tahansa enemmistöhallituksen mielihalujen mukaan. Piraattipuolueen mielestä maininta kansallisesta turvallisuudesta […]

Liikenneveron seurantajärjestelmää ei tule edistää

Lehdistötiedote 29.12.2016 klo 12.35 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Liikenneveron seurantajärjestelmää ei tule edistää Piraattipuolue ei hyväksy Suomeen kaavailtua autojen GPS-seurantaan perustuvaa liikenneveroa. Yksityisyyden suojan tulee ulottua myös kansalaisen liikkumiseen. Kansalaisten automaattisen seuraamisen valtion taholta on tapahduttava vain tuomioistuimen päätöksellä. EU:n tuomioistuin on toistuvasti päätynyt tuomitsemaan valtioiden harjoittamat yksityisyydensuojan loukkaukset – oli sitten kyse viestinnästä, metadatasta tai […]