Lahjoita

Mihin Piraattipuolue tarvitsee rahallista tukea?

Puolueiden rahankäytön määrä ja valittujen edustajien määrä eivät ole suoraan verrannollisia keskenään, mutta ilman taloudellisia resursseja pätevien ehdokkaiden saaminen näkyviin on lähes mahdotonta. Tehokas aktiivijoukkomme tekee puoluetyötä ilman korvausta, mutta rahaa tarvitaan silti esimerkiksi vaalijulisteisiin, medianäkyvyyteen, flyereihin, atk-hankintoihin, postimaksuihin ja kokousjärjestelyihin.

Piraattipuolueen toiminta rahoitetaan kokonaisuudessaan jäsenmaksuilla ja lahjoituksilla, koska puolue ei ole oikeutettu puoluetukeen.

Suomessa jaetaan vuosittain noin 35 miljoonaa euroa puoluetukea, mutta summa jaetaan vain eduskuntapuolueiden kesken. Vuonna 2011 Suomi sai ETYJ:ltä huomautuksen pienpuolueiden epätasa-arvoisesta kohtelusta ja asiaan liittyvää lainsäädäntöä muutettiin vuoden 2015 lopulla. Lakimuutos ei silti muuta pienpuolueiden tilannetta. Kun puoluetuki jaetaan kaikkien eduskuntavaaleissa yli 2% kannatuksen jaaneiden puolueiden kesken, se koskee edelleen vain eduskuntapuolueita.

Tukemalla Piraattipuoluetta autat meitä puuttumaan entistä tehokkaammin järjenvastaiseen lainsäädäntöön ja muihin yhteiskunnan epäkohtiin.

Miten lahjoittaa?

Piraattipuolueen lahjoitustili on
IBAN: FI87 5630 6220 0248 91 (Osuuspankki)
BIC: OKOYFIHH
Saaja: Piraattipuolue r.p.
Viitenumero: (valitse mieleinen)
10029 Lahjoittajan nimen saa julkaista
10003 Lahjoittaja pysyy tuntemattomana ellei summa ylitä 1500 euroa kalenterivuodessa

Piraattipuolueelle voi lahjoittaa myös käyttäen Paypalia tai yleisimpiä luottokortteja, lahjoitusnappi alla.


Varainkäyttö ja rahankeräysluvan tiedot

Huom! Piraattipuolueen lahjoitustilille FI87 5630 6220 0248 91 lahjoitetut varat ovat aina julkisia, mikäli kokonaissumma ylittää 1500 euroa kalenterivuodessa. Myös eri viitteillä samalle tilille maksetut lasketaan yhteen. Ottakaa huomioon, että luottamustoimi- ja ehdokasmaksut kasvattavat myös tätä henkilökohtaista vuosittaista lahjoituspottia, jäsenmaksut ja ostokset eivät.

Rahankeräysluvan tiedot löytyvät täältä.

Miten lahjoitan kohdennetusti?

Vaalijulisteisiin
Tili: FI87 5630 6220 0248 91 (Osuuspankki)
Saaja: Piraattipuolue r.p.
Viitenumero: (valitse mieleinen)
2220 00118 Lahjoittajan nimen saa julkaista
2220 00121 Lahjoittaja pysyy tuntemattomana ellei lahjoitusten yhteenlaskettu summa ylitä 1500 euroa kalenterivuodessa

Vaalimainoksiin
Tili: FI87 5630 6220 0248 91 (Osuuspankki)
Saaja: Piraattipuolue r.p.
Viitenumero: (valitse mieleinen)
2220 00215 Lahjoittajan nimen saa julkaista
2220 00228 Lahjoittaja pysyy tuntemattomana ellei lahjoitusten yhteenlaskettu summa ylitä 1500 euroa kalenterivuodessa

Vaalimökkeihin
Tili: FI87 5630 6220 0248 91 (Osuuspankki)
Saaja: Piraattipuolue r.p.
Viitenumero: (valitse mieleinen)
2220 00312 Lahjoittajan nimen saa julkaista
2220 00325 Lahjoittaja pysyy tuntemattomana ellei lahjoitusten yhteenlaskettu summa ylitä 1500 euroa kalenterivuodessa

Esitteisiin
Tili: FI87 5630 6220 0248 91 (Osuuspankki)
Saaja: Piraattipuolue r.p.
Viitenumero: (valitse mieleinen)
2220 00419 Lahjoittajan nimen saa julkaista
2220 00422 Lahjoittaja pysyy tuntemattomana ellei lahjoitusten yhteenlaskettu summa ylitä 1500 euroa kalenterivuodessa

Vaalilehteen
Tili: FI87 5630 6220 0248 91 (Osuuspankki)
Saaja: Piraattipuolue r.p.
Viitenumero: (valitse mieleinen)
2220 00516 Lahjoittajan nimen saa julkaista
2220 00529 Lahjoittaja pysyy tuntemattomana ellei lahjoitusten yhteenlaskettu summa ylitä 1500 euroa kalenterivuodessa