miro_pulliainen_300x300px

Miro PULLIAINEN

Tietojenkäsittelytieteen opiskelija

Helsinki, Vuosaari

Olen ehdokkaana Piraattipuolueen riveissä koska se on ainoa puolue, joka ajaa yksilönoikeuksia, byrokratian vähentämistä ja hallinnon avoimuutta. Avoimuus hallinnossa ja päätöksenteossa on minulle erittäin tärkeää. Esimerkiksi lakeja säätäessä tulisi kaikki päätöksissä käytettävä tieto olla myös kansalaisten saatavilla. Lainsäädäntöä tulisi myös uudistaa niin että turhia lakeja karsittaisiin ja monimutkaista lakitekstiä muokattaisiin selkokielisemmäksi, jotta tavan kansalainenkin ymmärtää sen merkityksen.

Olen huolestunut nykyisestä valvonnan ja holhoamisen lisääntymisestä. Meillä kaikilla on oikeus yksityisyyteen, sananvapauteen ja itsemääräämiseen. Nettiurkinta ja yksityisten tietojen päätyminen yritysten ja tiedustelupalveluiden käyttöön rikkoo yksityisyyttä suuresti. Suomessa sananvapaus onneksi on melko hyvällä tolalla ja toivottavasti asianlaita ei muutu. Itsemääräämisoikeus taas kärsii sääntöjä ja holhousta täynnä olevassa Suomessa. Esimerkiksi päihdeaineet ovat erittäin rajoitettuja ja monet turvallisetkin päihteet kiellettyjä, mikä ajaa ihmiset rikollisuuden pariin. Vaikka ajankin yksilön- ja sananvapautta, tulee muistaa että vapauksia ja oikeuksia seuraa aina velvollisuus käyttää näitä oikeuksia järkevästi. Meille tulee kuitenkin antaa mahdollisuus tähän, eikä kieltää kaikkea suoralta kädeltä. Minä ainakin haluan elää yhteiskunnassa, jossa saamme toteuttaa itseämme kuinka haluamme ja elämme sovussa toistemme kanssa, enkä orwellmaisessa dystopiassa, missä kaikki on säädeltyä eikä eriäville mielipiteille ole sijaa.

Tasa-arvo on myös minulle tärkeä aihe. Vaikka Suomi onkin maailman mittakaavassa erittäin tasa-arvoinen maa, ei tasa-arvo täälläkään toteudu täysin. Esimerkiksi ikäsyrjintä ja asepalvelus ovat tasa-arvokysymyksiä, joihin haluan puututtavan.

Toinen sydäntäni lähellä oleva aihe on ympäristö . Maapallomme ei yksinkertaisesti kestä nykykulutustamme. Päästörajoituksia tulisi luoda ja niitä noudattaa. Erityisesti ruoantuotannossa pitäisi keskittyä puhtaaseen ja eettisesti tuotettuun (lähi)ruokaan, joka ei aiheuta hillittömiä päästöjä. Tässä tulevat mukaan myös Piraattien arvot avoimuudesta, jota suuryritysten hallitsema ruoantuotantokin kaipaa.

Asetuin ehdokkaaksi tajutessani olevani täysi-ikäinen ja voivani tehdä niin. Halusin innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Eduskunnassa haluaisin luoda yhteiskuntaa, jossa kaikille riittää rakkautta :3