Eduskuntavaaliehdokas

Keski-Suomen vaalipiirissä
Miika Hämynen

52
Miika
HÄMYNEN

Filosofian maisteri, sovelluskehittäjä

Keski-Suomen vaalipiiri: Jyväskylä

Olen mukana eduskuntavaaleissa jo toista kertaa piraattipuolueen riveissä. Kansanedustajana haluaisin toimia ilmastonmuutosta vastaan ja rakentaa perustuloon perustuvaa uutta sosiaaliturvamallia.

Minua kiinnostavat erityisesti hallinnon avoimuuteen, sananvapauteen ja tietosuojaan liittyvät asiat. Alun perin piraattien piiriin minut ajoivat kulttuurin ja tiedon vapaus sekä patenttijärjestelmän uudistaminen.

Asun omakotitalossa, en omista autoa, syön kasvispainotteisesti kaikkiruokaisesti. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Puhun erinomaista ranskaa ja englantia, tarpeen tullen myös ruotsia ja espanjaa. Työskentelen Kelalla sovelluskehittäjänä. Yritän myös työni kautta rakentaa toimivampaa sosiaaliturvan toimeenpanoa.

Olen toiminut piraattipuolueessa monessa roolissa, aina Keski-Suomen piiripuheenjohtajasta puoluehallituksen jäseneen. Olen osallistunut aktiivisesti monien puolueohjelmamuutoksien ja vaaliohjelmien kirjoittamiseen. Tästä johtuen voin olla samaa mieltä suurimman osan puolueen tavoitteista kanssa. Puoluetoiminnan ulkopuolella olen pyrkinyt vaikuttamaan eri tavoin mm. kotikaupunkini kaavoitukseen.

Valmistuin vuonna 2012 Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenani romaaninen filologia/ranskan kieli, sivuaineinani englannin kieli ja tietotekniikka. Opiskeluaikanani osallistuin parinkin ainejärjestön toimintaan aina puheenjohtajuutta myöten. Toimin myös vuoden ajan Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan varapuheenjohtajana ja edustajiston varajäsenenä.