Eduskuntavaaliehdokas
116
Klaus TÖRNKVIST
Pirkanmaan piiriyhdistyksen varapuheenjohtaja, ylläpitopäällikkö
Pirkanmaa: Tampere
Olen alun perin lähtöisin Satakunnasta, mutta olen asunut jo yli kymmenen vuotta Tampereella. Piraattipuolueessa olen ollut runsaan vuoden verran ja Pirkanmaan piiriyhdistyksen varapuheenjohtajana vuoden 2021 syksystä lähtien. Piraattipuoluetta olen kuitenkin seurannut sivusta pidemmän aikaa ja nyt olen päättänyt lähteä mukaan sen toimintaan tiiviimmin.
Pääteemojani aluevaaleissa ovat avoimen päätöksenteon ajaminen hallinnon kaikille tasoille ja kaikkiin vaiheisiin, avoimeen lähdekoodin perustuvat ohjelmistot ja nykyistä järkevämpi päihdepolitiikka, jossa pitäisi keskittyä ongelmakäytön hoitamiseen eikä siitä rankaisemiseen.
Koulutukseltani olen sekä tuontantotalousinsinööri että filosofian maisteri. Opinnoissani pääpaino oli pelitutkimuksessa, jossa tarkastelin vielä erityisesti elektronista urheilua ja siihen liittyen tein myös pro gradu -tutkielmani. Valinnaisina opintoina kävin muun muassa sosiaalitieteitä ja tietojenkäsittelyä.
Työssäni tällä hetkellä keskityn tekoälyyn perustuvien järjestelmien ylläpitoon. Vapaa-aikani käytän pääasiassa pelien pelaamiseen ja pelaamisesta keskustelemiseen, yhdistystoimintaan sekä lähimetsissä samoiluun.
Katso vastaukseni vaalikoneisiin