Eduskuntavaaliehdokas

Uudenmaan vaalipiirissä
kim-holviala-web

218
Kim
HOLVIALA

Uudenmaan piiriyhdistyksen varapuheenjohtaja,
IT-asiantuntija, yrittäjä

Uusimaa: Vantaa

Olen 45-vuotias vantaalainen isä ja IT-alalla toimiva yrittäjä. Alunperin olen kotoisin Haminasta, mutta nyt asunut Tikkurilan ympäristössä jo vuodesta 2001 lähtien. Harrastuksiani ovat kokkaaminen, elokuvat, musiikki, koodaaminen vapaa-ajalla sekä ulkona käveleminen.

Politiikkaan minut ajoi tunne siitä, ettei tärkeitä yhteiskunnallisia muutoksia tunnu tapahtuvan ja silloin kun niitä tapahtuu, päätökset vesitetään sellaisiksi, etteivät ne hyödytä kuin politikkoja itseään sekä arvoketjun huipulla olevia. Tähän poliittiseen pysähtyneisyyteen tarvitaan monia muutoksia, sellaisia jotka hyödyttävät kaikkia kansalaisia ketään unohtamatta.

Tärkeimmät vaaliteemani ovat:

- Päätöksenteon avoimuus ja rehellisyys
- Päihdepolitiikan järkeistäminen hyväksyvämmäksi
- Tukijärjestelmän täydellinen remontti
- Lasten ja erityisesti erolasten oikeudet
- Mielentervyspalvelujen tarjoaminen ajoissa

Avoimuus ja rehellisyys muiden ihmisten auttamishalun lisäksi ovat aina olleet elämäni ohjenuoria, joita tulen toteuttamaan myös politiikassa, jos minut valitaan eduskuntaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulen raportoimaan julkisuussäädösten rajoissa sen, mistä eduskunnassa äänestetään ja miksi äänestän kuten äänestän. Ja jos olen epävarma aiheesta tai en omaa tarpeeksi taustatietoa, tulen kysymään lisätietoja ja mielipiteitä ennen äänestystä ihmisiltä, jotka tietävät asiasta enemmän kuin minä. Uskon siihen, että oli asia mikä oli, paras päätös saadaan aikaiseksi, kun kuunnellaan kaikkia osapuolia tasapuolisesti muutaman lobbaajan sijaan.

Ihmisten huumeidenkäyttöä ei voida lainsäädännöllä estää - se tuli kokeiltua jo alkoholin kieltolain aikana - joten nykyistä huumausaineiden kieltolakia järkevämpi vaihtoehto olisi ikärajasäännelty myynti, josta kerätään veroja ja kyseiset verokertymät käytettäisiin päihdeongelmien hoitoon. Kannabis tulee laillistaa, koska se on alkoholia huomattavasti miedompi ja haitattomampi päihde - lisäksi muiden nykyään laittomien huumausaineiden käyttö tulee vähintään dekriminalisoida eli käytöstä ei rangaistaisi. Kannabiksen laillistaminen toisi lisäksi nopealla aikataululla uusia työpaikkoja sekä verotuloja, kuten on käynyt mm. Kanadassa ja Coloradossa.

Nykyinen tukijärjestelmämme on aivan liian byrokraattinen ja aiheuttaa kannustinloukkuja, jolloin työttömän ei kannata tehdä pätkätöitä, koska niistä ei saa lisätuloa - päinvastoin tuet saattavat hävitä kuukausiksi ja vähäisenkin työn tekemisellä saadaan oma talous täysin sekaisin. Myös vapaaehtoistyön tekeminen on ongelmallista tukien kannalta. Ratkaisuna toimisi perustulo, joka takaisi kaikille vastikkeettoman turvaverkon, jolloin jokainen työtunti toisi lisää rahaa talouteen. Lisäksi esimerkiksi yrittäjillä olisi vihdoin sama tukijärjestelmä käytettävissään kuin palkansaajillakin. Budjettimielessä perustulo ei tulisi maksamaan enempää kuin nykyinen tukijärjestelmäkään, koska perustulon määrä verotettaisiin pois työtätekeviltä ja nykyinen virastobyrokratia voitaisiin ajaa suurimmaksi osaksi alas.

Erolapset ovat Suomessa väliinputoajia. Erotilanteessa oletusarvona pitäisi olla se että kumpikin vanhempi olis tasa-arvoinen lapseen nähden ja että lapsella olisi sama mahdollisus elää kummankin vanhemman kanssa - toki poikkeuksia löytyy joten päätöksiä pitää voida tehdä myös perhekohtaisesti. Oletusarvo jossa etävanhempi näkee lastaan neljä päivää kuukaudessa, ei palvele lapsen oikeuksia vanhempiinsa.

Mielenterveyspalveluissa tilanne on Suomessa nykyään surkea eikä apua saa enennekuin yrittää itsemurhaa tai vahingoittaa itseään. Tämänkaltaisessa auttamisessa ei ole järkeä, koska apu tulee liian myöhään - jos apua saisi siinä vaiheessa, kun tuntuu siltä, ettei elämä ole enää hallinnassa, säästettäsiin monen itsemurhaa harkitsevan henki sekä pidettäisiin ihmiset työkykyisinä ja osana normaalia yhteiskuntaa. Jokainen mielenterveyteen käytetty euro tuottaa itsensä takaisin viisinkertaisesti, esimerkkinä lähes puolet työkyvyttömyyseläkkeistä kirjoitetaan mielenterveyssyistä.