Eduskuntavaaliehdokas

Pirkanmaan vaalipiirissä
kivisto-j-p

Joni-Petteri KIVISTÖ

Pirkanmaan piiriyhdistyksen hallituksen jäsen,
3D-graafikko ja -kouluttaja, ohjelmoija

Pirkanmaa: Tampere

Olen alunperin kotoisin Kurikasta ja ennen Pirkanmaalle muuttoa olen asunut Helsingissä ja Kajaanissa. Viimeiset seitsemän vuotta olen asunut Tampereella ja olen vaikuttanut Pirkanmaan Piraattien hallituksessa nyt noin vuoden verran. Minulle Piraattipuolue edustaa parasta poliittista alustaa ajaa rationalismia yhteiskunnan eri sektoreilla.

Katson että meidän aikamme suurin poliittinen haaste on edistää rationalismiin perustuvaa päätöksentekoa ja kulttuuria, jotta olisimme valmiita vastaamaan lähitulevaisuuden massiivisiin haasteisiin. Näistä haasteista tunnetuin lienee ilmastonmuutos, mutta yhä nopeammin kehittyvän teknologian seurauksena sen kannoilla seuraavat vieläkin kiperimmät haasteet, mm. geenimanipulointi, tekoäly ja robotisaatio. Nämä teknologiat voivat tuoda meille ennennäkemätöntä edistystä ja hyvinvointia, mikäli pystymme hyödyntämään niitä oikein. Tämä ei ole itsestäänselvää; nettineutraliteetti on vakavassa vaarassa, tavanomaisimmat poliittiset haasteet kuten esimerkiksi SOTE, talouskasvu ja nuorisotyöttömyys ovat ratkaisematta.

Politiikka ei ole kyennyt uudistamaan Suomea tarpeeksi nopeasti, joten olemme vaarassa menettää asemamme edelläkävijänä. Poliittisen päätöksenteon on nyt kurottava kiinni menetetty aika. Vain nuoremmat puolueet voivat tarjota vaihtoehdon vanhojen valtapuolueiden jumiutuneille asenteille, joista on muodostunut kehityksen jarru. Vastakkainasettelun aika on korvattava rationalismin valtakaudella edistyksen turvaamiseksi.

Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut suuri tarve ymmärtää elämää ja maailmaa, sen rakennetta ja toimintamekanismeja. Kun opin lukemaan pystyin tutkimaan omatoimisesti tietosanakirjoja. Internetin vallankumous vaikutti nuoruuteeni merkittävästi, sillä yhtäkkiä kaikki tieto olikin saatavilla omaehtoisesti ja napin painalluksella. Luin ylioppilaaksi ja toteutin lapsuuden haaveeni opiskelemalla kattavasti pelialaa, grafiikkaa, ohjelmointia ja pelisuunnittelua. Valmistuin vuonna 2012 jonka jälkeen olen toiminut pelialalla eri tehtävissä tuotannosta alan koulutukseen, sekä ajoittain myös kevytyrittäjänä.