Lausunto ehdotuksesta kansalliseksi aineettomien oikeuksien strategiaksi

Piraattipuolue on antanut lausunnon valmisteilla olevasta kansallisesta aineettomien oikeuksien strategiasta. Hyvää strategiaehdotuksessa oli se, että  immateriaalioikeuksiin ylipäätään suhtaudutaan strategisesti ja että  monin paikoin vanhentunutta lainsäädäntöä on aikeita päivittää. Myös tavoitteet, kuten yritysten kannustaminen innovatiivisuuteen sekä taiteen ja kulttuurin tekijöiden toimintaedellytysten varmistaminen ovat  tärkeitä. Vaikka strategiaehdotuksen ja nykyisen  immateriaalioikeusjärjestelmän lähestymistapa on piraattien mielestä väärä, strategian kehittäminen ja lainsäädännön päivittäminen avaavat […]

Lausunto sisäministeriölle rahankeräyslain muuttamiseksi

Sisäministeriön lausuntopyyntö SMDno-2020-885 Hallituksen esitys eduskunnalle rahankeräyslain 1 §:n muuttamisesta Piraattipuolueen lausunto hallituksen esityksestä rahankeräyslain 1 §:n muuttamisesta 18.12.2020 Yksilön perusoikeuksiin tulee kuulua oikeus kerätä rahaa erilaisiin tarkoituksiin, oli sitten kyse joukkorahoituksesta, yleishyödyllisen toiminnan tukemisesta, niin kutsutuista aikapankeista taikka kerjäämisestä. Rahankeräyslaki on vanha ja muualta Euroopasta vastaavaa ei löydy, mikä jo itsessän osoittaa sen vahvan […]

riikka nieminen

Puoluejohtaja Riikka Niemisen haastattelu

Miksi päätit hakea puolueen puheenjohtajaksi? Minua pyydettiin hakemaan. Olin ollut ehdolla myös aikaisemmin ja varapuheenjohtajan roolissa aiemman kauden. Minulla on toki myös kokemusta johtamisesta ja toimin puheenjohtajana myös Uudenmaan Piraateissa nyt kolmatta kautta. Yhteistyönä olen kokenut sen parhaimmillaan. Mitkä ovat kolme tärkeintä tavoitettasi puheenjohtajana lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä? A. Madalletun hierarkian otin käyttöön heti puheenjohtajistossa. […]

Piraattipuolue on uudistunut

LEHDISTÖTIEDOTE 28.9.2020 Valmis julkaistavaksi heti 26.9. puoluekouksessa valittiin puolueelle uusi puheenjohtaja, puoluehallitus ja puoluevaltuusto. Piraattipuolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin tiukan äänestyksen jälkeen Riikka Nieminen. Tämä osoitti jälleen, miten jokaisella äänellä on merkitystä. Espoolainen Riikka Nieminen on vammaisaktivisti, joka työskentelee asiakasosallisuuden ja mielenterveyden edistämiseksi.  Riikka Nieminen kommentoi valintaansa: “Olen jo kolmatta kautta Uudenmaan piiriyhdistyksen puheenjohtajana ja se […]

seminaari-mita-on-piraattipolitiikka

Mitä on piraattipolitiikka 2020-luvulla?

Piraattipuolue järjesti lauantaina 6.6.2020 kansainvälisen seminaarin, jonka tarkoituksena oli siirtää päivänpolitiikka hetkeksi sivuun, ottaa askel taaksepäin ja pohtia piraattiliikkeen suuria linjoja. Mitä on piraattipolitiikka 2020-luvulla? Vastauksia kysymykseen saatiin kuuden esitelmän ja paneelikeskustelun muodossa. Seminaaritallenne löytyy kahdessa osassa YouTubesta. Alla on suorat linkit esitelmien alkuun ja lyhyet tekstimuotoiset tiivistelmät. Mikuláš Peksa: Pirate policies in the 2020s […]

Piraattipuolueen puheenjohtajaksi Pekka Mustonen, puolueen lakkauttaminen ei saanut kannatusta

Piraattipuolue kokoontui ylimääräiseen puoluekokoukseen Helsingin Töölössä 30.11.2019. Kokouksessa puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin joensuulainen Pekka Mustonen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Raoul Plommer Helsingistä, Riikka Nieminen Espoosta ja Marek Nečada Helsingistä. Ylimääräinen puoluekokous kutsuttiin koolle muodostamaan kanta edellisen puheenjohtajan Petrus Pennasen ajamaan hankkeeseen, jossa puolue olisi poistettu puoluerekisteristä ja liitetty liberaalipuolueen jäsenjärjestöksi. Fuusiohanke ei saanut kokouksessa kannatusta. Kokouksessa kuultiin […]

piraattinaisia

Nyt puhuvat Piraattinaiset

Piraattipuolue on perinteisesti ollut miesvoittoinen puolue – tietoyhteiskunnan ja tekijänoikeuksien kysymykset vetoavat usein enemmän miesvoittoisiin IT-aloihin. Tästä huolimatta puolueen ja yhdistysten eri johtotehtäviin on noussut useampi nainen. Millaista on olla Piraattikuningatar? Piraattipuolue lähti liikkeelle tekijänoikeus- ja tietoyhteiskuntakysymyksistä. Nämä aiheet ovat lähimpiä IT-alalla työskenteleville, joten etenkin puolueen alkuaikoina aktiivit koostuivat enimmäkseen miehistä. Sittemmin puolue on laajentanut […]

Tiedote: Piraattipuolue vaatii säilyttämään vapaan internetin – kansainvälinen mielenilmaus EU:n tekijänoikeusuudistusta vastaan

LehdistötiedoteVapaa julkaistavaksi21.8.2018 klo 13:50 Piraattipuolue ottaa kantaa laajasti kritisoituun EU:n tekijänoikeusuudistukseen mielenilmauksessa 26.8. Helsingissä. Vastaavia tapahtumia järjestetään samana päivänä myös kymmenissä muissa Euroopan kaupungeissa. Kuukausi sitten massiivisen mittaluokan saavuttanut kansalaisaktivismi pysäytti väliaikaisesti EU:n tekijänoikeusuudistuksen etenemisen Euroopan parlamentissa. Tekijänoikeusuudistus palaa parlamentin käsittelyyn 12. syyskuuta, jolloin ratkeaa missä muodossa uudistus tulee etenemään. Tekijänoikeusuudistuksella pyritään suojaamaan tekijänoikeuksien haltijoiden […]

Tiedote: Piraattipuolue haluaa uudistaa Suomen huumausainelainsäädäntöä

Lehdistötiedote30.7. klo 14:20Vapaa julkaistavaksi Piraattipuolue haluaa vähentää huumausaineiden haittoja laillistamalla kannabiksen tuotannon ja käytön, tarjoamalla huumeidenkäyttäjille turvallisia käyttötiloja sekä mahdollistamalla huumausaineiden monipuolisemman käytön terveydenhoidossa. Piraattipuolue linjasi ylimääräisessä puoluekokouksessaan 21.7. Lahdessa tavoitteensa Suomen huumausainelainsäädännön suhteen. Uusiin tavoitteisiin lukeutuu kannabiksen täysi laillistaminen sisältäen laillisesti kontrolloidun kasvatuksen, myynnin, levityksen ja verotuksen. Kannabiksen laillistamisesta on monissa muissa maissa saatu […]