Piraatit järjestävät Puoluepäivät Tampereella

Lehdistötiedote
6.9.2016 klo 18.05
VAPAA JULKAISTAVAKSI

Piraatit järjestävät Puoluepäivät Tampereella

Piraattipuolue järjestää yhdessä Piraattinuorten kanssa Puoluepäivät 16.-18.9 Tampereen Juhlahuvilalla. Tapahtuman ajatuksena on tavata piraatteja ympäri Suomea ja kehittää puolueen toimintaa yhdessä. Jäsenet pääsevät kartuttamaan Puoluepäivillä taitojaan ja jakamaan osaamistaan muille.

“Omien tietotaitojen levittäminen yhteiseksi hyväksi on olennainen osa periaatteidemme mukaista toimintaa. Piraattien jäsenistöstä löytyy laajalla skaalalla niin harrastuspohjaista osaamista kuin akateemista tietämystä, minkä tähden puolueen toiminta ammattimaistuu jokaisen aktiivin myötä. Puhtaasti vapaaehtoisuuteen perustuva toimintamme lähentelee pian jo miljoonia nostavien puolueiden toimintaa, mikä todistaa väkevästi puolueemme löytävän toimivia ratkaisumalleja taloudellisesta niukkuudesta huolimatta”, julistaa puheenjohtaja Purojärvi.

Tänä vuonna Puoluepäivien pääteemana on tulevat kuntavaalit ja valtakunnallista kuntavaaliohjelmaa muodostetaan yhdessä osallistujien kanssa. Viimeistelty kuntavaaliohjelma hyväksytään lokakuussa pidettävässä syyskokouksessa.

Puoluepäivät ovat järjestyksessään Piraattien toiset. Tapahtuma toteutetaan jäsenten toiveita kuunnellen ja tarpeet huomioiden, joten osallistujia odotetaan viimevuotiseen tapaan runsaasti.

Lisätietoja antavat

Tiia Mustonen
Tiedottaja, Piraattipuolue
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 40 7380 579

Jonna Purojärvi
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 45 310 2351

Puoluepäivät Facebookissa: https://www.facebook.com/events/174838396259826/