Piraattipuolue tyrmää hyvitysmaksun pakkorahoituksen verovaroin

Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi heti
19.11.2014 klo 4:20

Piraattipuolue tyrmää hyvitysmaksun pakkorahoituksen verovaroin

Hallituksen esitys hyvitysmaksun (kasettimaksun) siirtämisestä verorahoitteiseksi kulttuuritueksi polkee röyhkeästi kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa kopiointi- ja ostokäyttäytymisellään maksamansa hyvityksen kohdentumiseen tai suuruuteen.

Nyt jo 30-vuotias kasettimaksu on pääosin elinkaarensa ylittänyt korvausjärjestelmä, jonka tarkoituksena on hyvittää vain ja ainoastaan laillisesta kopioinnista aiheutuneita tulonmenetyksiä. Kyseiset tulonmenetykset ovat kymmenien tutkimusten mukaan hyvin kiistanalaisia, eikä nykypäivänä vastaavaa hyvitystarvetta todennäköisesti pidettäisi edes perusteltuna. Useat näistä tutkimuksista nostavat esille saman ilmiön: Kulttuuria kopioivat myös kuluttavat teosten ostamiseen rahaa enemmän kuin he, jotka eivät kopiointia harrasta. Lisäksi laillinen hyvitysmaksun piiriin kuulunut kopiointi on vähäistä ja huomattavasti hankalampaa kuin laiton kopiointi.

“Sen sijaan, että jatkuvasti pienenevää ja vähitellen kuolevaa epäsympaattista dinosaurusta aletaan tekohengittää pakkomaksattamalla sitä jokaisen veroissa, tulisi hyvitysmaksujärjestelmä kuopata lopullisesti”, manaa puolueen varapuheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Budjettirahoitusmallin mukainen, nykyisestä tasosta kaksinkertaistuva hyvitys, sekä suunnitelma jakaa se jatkossa tekijänoikeusjärjestöjen tarjoaman tutkimustiedon pohjalta, ovat erittäin huolestuttavia asioita, etenkin nyt, kun hyvitysmaksun perusteet ovat lopullisesti katoamassa internetin suoratoistopalveluiden myötä.

“Lakiesitykseen on pedattu paikka Teosto ry:lle “riippumattomana” tutkimustiedon tuottajana ja tuen jakajana. Laki käytännössä vahvistaisi Teosto ry:n valta-asemaa ja antaisi tekijänoikeusmonopolille valtiotason siunauksen rahastaa teknologian kehityksellä”, huomauttaa puheenjohtaja Tapani Karvinen.

Kasettimaksusta luopuminen on positiivinen teko, mutta samalla merkittävästi suuremman, salassa ja yksipuolisesti kehitellyn kulttuuriveron luominen sen tilalle on häkellyttävän törkeä veto.

Lisätiedot:

Pasi Palmulehto, varapuheenjohtaja
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 45 310 2340

Jonna Purojärvi, tiedottaja
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 45 310 2351