Piraattipuolue: Viskigate osoitus lainsäätäjien lyhytnäköisyydestä

Lehdistötiedote
12.10.2014 klo 17.20
Vapaa julkaistavaksi heti

Piraattipuolue: Viskigate osoitus lainsäätäjien lyhytnäköisyydestä

Lehtitietojen mukaan Aluehallintovirasto (Avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta viskistä, mikäli se liittyy Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettävään Olut & Viski Expo -tapahtumaan. Sensuuri iski myös tapahtuman logoon ja nimeen, joka jouduttiin muuttamaan. Uusi nimi on Olut Expo Finland. Aikaisempi nimi oli jo kertaalleen todettu viranomaisten toimesta säännösten mukaiseksi.

Alkoholilainsäädännön ylitulkinta onnistui tuottamaan päinvastaisen tuloksen kuin mitä lain säätäjät olivat tavoitelleet, kun kohun seurauksena tuhannet kansalaiset osallistuivat sosiaalisessa mediassa keskusteluun tuoden tapahtumalle lisää mainosta.

“Viskigate on hyvä esimerkki mainontakiellosta, joka onnistui täysin päinvastaisessa tuloksessa. Koen että ratkaisut kansakunnan terveyden edistämiseksi lepäävät edelleen muualla” -opastaa puolueen puheenjohtaja, Tapani Karvinen.

Piraattipuolue muistuttaa lainsäätäjiä siitä, että sosiaalisen median aikakaudella viestintä ei ole hallittavissa, oli pyrkimyksen taustalla kuinka kaunis ajatus tahansa. Viestinnän kontrolloimisen sijaan tulee kehittää vastaanottajien kykyä suhtautua viestintään, esimerkiksi opettamalla mainos- ja medialukutaitoa mahdollisimman nuoresta alkaen.

Lisätietoja antavat:

Tapani Karvinen
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
045 310 2344

Janne Paalijärvi
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
040 527 5470