Piraattipuolueelle suurvoitto koululaisvaaleissa

Piraattipuolue sijoittui keskisuurten eduskuntapuolueiden joukkoon Allianssi ry:n kouluissa järjestämissä varjovaaleissa. Jos noin 300 yläkoulun ja toisen asteen oppilaitoksen oppilaat saisivat päättää, piraateilla olisi 12 kansanedustajapaikkaa. Tulosta voidaan pitää hyvin kattavana, sillä äänestykseen osallistui yli 28 000 nuorta. Piraattipuolueen valtakunnallinen kannatus oli 5,5 %. Korkeimillaan kannatus oli Hämeessä (8,9 %) ja Uudellamaalla (8,7 %).

– Piraatit totesivat jo aikoinaan tuovansa politiikan myös nuorten kiinnostuksen kohteeksi. Työ on vielä alkutaipaleella, mutta vaikutukset näkyvät, iloitsee Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Nuorten kiinnostus Piraattipuoluetta kohtaan ei ole yllätys. Epäinhimillisten ja vaikeaselkoisten tekijänoikeuslakien vuoksi suuri enemmistö nuorista joutuu jatkuvasti rikkomaan lakia voidakseen nauttia kulttuurista ja viihteestä haluamallaan tavalla. Piraattipuolue on ainoa puolue, joka todella haluaa inhimillisempää ja selkeämpää tekijänoikeuslakia. Nuoret ovat myös kiinnostuneita yksityisyyden suojan ja sananvapauden säilymisestä.

– Olemme saavuttaneet viime viikkoina mukavasti näkyvyyttä ja olemme jo ensimmäisissä eduskuntavaaleissamme todella vahvoilla, Uudenmaan piraattien puheenjohtaja Oskar Elmgren kommentoi tulosta.

Nuorisovaaleihin liittyen järjestettiin myös pari sataa oppilaitosta kattanut vaalipaneelikiertue. Eduskunnan ulkopuolisena puolueena Piraattipuoluetta ei juurikaan kutsuttu koulujen vaalipaneeleihin, mikä korostaa piraattien menestystä nuorisovaaleissa entisestään. Kiinnostus Piraattipuolueeseen on lähtöisin nuoresta itsestään, ei paneelien tarjoaman tiedon pohjalta.

– Jos olisimme saaneet koulujen vaalipaneeleihin yhtä paljon kutsuja kuin eduskuntapuolueet, varjovaalitulos olisi ollut kannaltamme varmasti vieläkin suotuisampi, arvelee Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Useat eri gallupit ovat povanneet Piraattipuolueelle 12-13 paikkaa. Lukemaa tukee Allianssi ry:n nuorisovaalien lisäksi muun muassa netissä Varjovaalit.fi-sivustolla järjestetty äänestys. TNS Gallupin 18-28-vuotiaiden keskuudessa tekemän kyselyn mukaan Piraattipuolueen kannatus on kyseisessä ikäryhmässä 4,5 % ja 18-vuotiaiden keskuudessa peräti 11 %.

Lähteet:

http://www.valtikka.fi/nuorisovaalit-2011/varjovaalien-tulokset/varjovaalien-tulokset
http://www.valtikka.fi/nuorisovaalit-2011/varjovaalien-tulokset/varjovaalien-tulokset/files/fileinnercontentproxy.2011-04-11.8919879180
http://www.varjovaalit.fi/tulokset.htm
http://www.piraattipuolue.fi/ajankohtaista/lehdistoetiedotteet/690-piraattipuolue-kilpailee-nuorten-suosiosta-sdpn-kanssa

Lisätietoja antaa:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja
045 310 2340

Ahto Apajalahti
Varapuheenjohtaja
045 310 2342