Hallituspuolueet halveksuvat demokratiaa

Eduskunta on äänestänyt perustuslain muutoksesta ja hyväksynyt esitetyn kolmen prosentin äänikynnyksen, vaikka perustuslakivaliokunta ehti vaatia kynnystä piennettäväksi kahteen prosenttiin. Uusi vaalitapa parantaa pienten puolueiden mahdollisuuksia, mutta näin korkea äänikynnys tekee tilanteesta jopa huonomman nykyhetkeen verrattuna. Piraattipuolueen mukaan äänikynnykset eivät kuulu demokratiaan.

– Hallituksen mukaan äänikynnys estää “poliittisen kentän sirpaloitumisen”. Heidän mukaansa pienten puolueiden pääsy eduskuntaan on siis estettävä, kritisoi Pirkanmaan vaalipiirin ehdokas Panu Horsmalahti

Äänikynnys olisi sulkenut monet puolueet pois Eduskunnasta, esimerkiksi Perussuomalaiset eivät olisi ylittäneet äänikynnystä vuosien -95, -99 ja -03 vaaleissa, samoin Kristillisdemokraattien viisi edustajaa olisivat jääneet Eduskunnan ulkopuolelle vuoden -87 vaaleissa. Perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan äänikynnyksen ei tule estää uusien poliittisten toimijoiden mahdollisuuksia menestyä vaaleissa.

Myös hallituspuolue Vihreät olisi jäänyt -83 vaille kahta paikkaansa, mutta äänesti tästä huolimatta nyt yksimielisesti 3 % äänikynnyksen puolesta.

– Piraattipuolueen yksi pääteemoista vaaleissa on edistää demokratian toteutumista. Korkean äänikynnyksen tarkoituksena on vain sementoida vanhat puolueet valtaan, toteaa Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Lisätietoja antavat

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2340

Ahto Apajalahti
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2342