Vihreät pitäisi nettikopioinnin rikollisena

Vihreät julkaisi tänään 2.12. odotetun tekijänoikeuslinjauksensa. Linjauksen tavoitteena on “rakentaa siltoja” tekijänoikeuskeskustelun eri osapuolten välille. Tärkeimpään kiistakohteeseen, viihdeteollisuuden suuryhtiöiden kuluttajiin kohdistamaan piraattijahtiin, linjauksessa ei puututa. Yksityishenkilöiden nettikopiointi jäisi rikolliseksi. Vihreät haluaa myös laajentaa kasettimaksujärjestelmää. Jopa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto pettyi pahasti linjaukseen ja totesi sen aiheuttavan lähinnä takapakkia keskusteluihin.

“Luovan työn tekijöiden tai luovan talouden kannalta realistinen, hyvä tai toivottava ratkaisu ei ole laittoman lataamisen muuttaminen lailliseksi”, linjauksessa todetaan.

– On ristiriitaista, että Vihreiden linjauksessa toisaalta vaaditaan, ettei nettikopioinnin valvomisessa saa mennä liiallisuuksiin, mutta toisaalta kieltäydytään ehdottomasti laillistamasta kopiointia. Jos Vihreät kerran haluaa kopioinnin edelleen olevan laitonta, pitää kai sitä puolueen mielestä pystyä jotenkin myös valvomaan ja rajoittamaan, ihmettelee Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Hyviä tavoitteitakin linjauksesta kuitenkin löytyy. Orpojen teosten käyttömahdollisuuksia halutaan parantaa sekä laajentaa ja selkiyttää teosten reilun käytön rajoja. Vihreät haluavat myös konkreettisen aikataulun julkisin varoin tuotetun tiedon avaamiseksi.

– Vihreiden osallistuminen tekijänoikeuskeskusteluun on mieluisa lisä, mutta nähtävästi rahkeet todelliseen muutokseen riittävät vain puolueen nuorisojärjestöllä. Esimerkiksi linjauksessa esitetyt suoja-aikojen porrastamiset eri teosten käyttötapojen välillä tekisivät laista entistä monimutkaisemman, huomauttaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Linjauksesta on unohdettu kokonaan kirjastojen kehittämismahdollisuudet tietoyhteiskunnassa.

– Kirjastojen verkkopalveluista voitaisiin sopivin sopimusjärjestelyin tehdä kansalaisille laillisia, ilmaisia ja helppokäyttöisiä teosten digitaalisten kopioiden latauspaikkoja. Tästä olisi ollut mukava nähdä linjaus Vihreiltä, Apajalahti toteaa.

Linjauksessa syytetään epäsuorasti piraatteja “filosofoinnista”, josta puuttuu “realismia”. Totisinta totta on kuitenkin se, että viihdeteollisuus on lähtenyt aggressiiviseen kampanjaan tavallisia ihmisiä vastaan, johon ovat suomessakin kuuluneet ehdolliset vankeustuomiot ja langetetut satojen tuhansien eurojen korvaukset. Noin sataan suomalaiskotiin vuosittain lähetetään kirje, jossa vaaditaan rahaa vastineeksi oikeusjutun nostamatta jättämisestä. Eduskunnassa on käsittelyssä laki, jossa oikeudenhaltijoiden annettaisiin pakottaa teleyritykset lähettämään varoituskirjeitä asiakkailleen.

– Tämän tavallisia kansalaisia vastaan suunnatun sodan lopettamiseksi piraateilla on konkreettinen ratkaisu, eli teosten epäkaupallisen käytön laillistaminen. Vihreiltä tällainen ratkaisu jää uupumaan, huomauttaa Palmulehto.

Linjauksessa ei myöskään esitetä todellista ratkaisua fanikulttuurin laillistamiseen, vaikka tilannetta jonkin verran helpotettaisiinkin. Vihreät on lähtenyt selkeästi eri linjalle kuin Vasemmistoliitto, joka vaatii eduskuntavaaliohjelmassaan nettikopioinnin rangaistavuuden poistamista.

Lähteet:
http://www.vihreat.fi/tekijanoikeuslinjat

http://vino.fi/kannanotot-ja-tiedotteet/449-vinon-puheenjohtaja-sairanen-vihreiden-tekijaenoikeuslinjaukset-valtava-pettymys

http://www.vasemmisto.fi/politiikka/ohjelmat/1467.html