Piraattipuolue aloitti vaalikampanjansa

Piraattipuolue on aloittanut vaalikampanjansa julkistamalla vaalisivuston, http://piraattivaalit.fi. Vaalisivustosta tulee kattava tietopaketti, jonka kautta tullaan järjestämään helposti lähestyttävä keskusteluyhteys ehdokkaiden ja äänestäjien välille. Sivustolla julkaistaan myöhemmin kuva- ja videomateriaalia ehdokkaista, vaalitilaisuuksista ja tapahtumista, sekä ajankohtaista vaalitoimintaan liittyvää uutisointia. Toistaiseksi sivusto toimii paikkana, jossa jokainen voi tutustua paremmin puolueen ehdokkuudesta kiinnostuneisiin ihmisiin ja löytää tien heidän kotisivujensa, blogiensa ja sosiaalisen median seurantaan.

Sivustolla on aluksi noin viidentoista puolueen ehdokkaaksi haluavan esittelyt. Ehdokasmäärää kasvatetaan sitä mukaa kun virallinen ehdokasasetteluprosessi edistyy. Puolueen ehdokkaiksi on lupautunut alustavasti jo noin 40 henkilöä.

– Piiriyhdistykset meillä on perustettu tai perusteilla jo lähes jokaiseen vaalipiiriin ja uskomme, että kaikista niistä saadaan myös ehdokaslista, kertoo Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Vaalisivustolta löytyvät luonnollisesti myös Piraattipuolueen vaalitavoitteet.

– Piraattipuolueen vaaliohjelma tuo paljon kaivattua selkeyttä suurten puolueiden raskaslukuisten ja mitäänsanomattomien monikymmensivuisten vaaliohjelmien rinnalle. Vaaliohjelmassa Piraattipuolueen tavoitteet on ilmaistu konkreettisesti, kehuu varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Vaalisivusto löytyy osoitteesta http://www.piraattivaalit.fi

Lisätietoja antaa:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja
045 310 2340

Ahto Apajalahti
Varapuheenjohtaja
045 310 2342