Pienpuolueet unohdettiin vaalirahoituslain valmistelussa

Eduskunnan ulkopuoliset puolueet jätettiin törkeästi sivuun eduskunnan käsittelyyn jo edenneen puolue- ja vaalirahoituslain valmistelusta. Eduskuntapuolueet olivat lakiesityksen valmistelussa tiiviisti mukana, mutta eduskunnan ulkopuolisia puolueita ei kuultu.

Lakia koskevasta mietinnöstä ei järjestetty lainkaan lausuntokierrosta, vastoin vakiintunutta tapaa. Oikeusministeriöstä asiaa perustellaan lain kiireellisyydellä. Selitys ontuu, koska mietintö julkaistiin jo marraskuussa ja se tuli eduskunnan käsittelyyn vasta maaliskuussa. Ministeriöllä oli neljä kuukautta aikaa järjestää lausuntokierros.

– Laki vaikuttaa olennaisesti kaikkien puolueiden päivittäiseen toimintaan. On anteeksiantamatonta, että kaikki puolueet eivät ole saaneet osallistua tasavertaisesti lain valmisteluun, moittii Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Piraattipuolue on pyytänyt perustuslakivaliokuntaa korjaamaan tilanteen ja järjestämään erityisen kuulemisen eduskunnan ulkopuolisia puolueita varten.

– Se olisi vähintä, mitä perustuslakivaliokunta voi tehdä tilanteen korjaamiseksi, Palmulehto toteaa.

Piraattipuolue on huolestunut siitä, että puoluerahoitusuudistus tuo pienten puolueiden kannalta lisää raskasta byrokratiaa.

– Piraattipuolue on aina toiminut avoimesti raha-asioissaan. On valitettavaa, että meitä joudutaan rankaisemaan suurten puolueiden hölmöilystä isommalla byrokratialla.

Piraattipuolueen varainkäytöstä on säännöllisesti päivittyvät yksityiskohtaiset tiedot puolueen verkkosivuilla. Puolue myös antaa pyydettäessä listan kaikista 300 euroa tai enemmän lahjoittaneista.

Lisätietoja antavat:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2340

Ahto Apajalahti
Puoluesihteeri, Piraattipuolue
045 310 2342