Piraattipuolue haluaa tietoyhteiskuntaministerin salkun

Viestintäministeri Lindén ehdottaa Nykypäivä-lehdessä perustettavaksi tietoyhteiskuntaministerin tointa. Piraattipuolue pitää tietoyhteiskuntaministeriä kannatettavana ajatuksena, mutta muistuttaa myös, että on ensiarvoisen tärkeää, että virkaan valitaan pätevä henkilö.

Vanhasen hallitusten tietoyhteiskuntastrategiat ovat kauttaaltaan epäonnistuneet, eikä perinteisten puolueiden joukosta löydy vaihtoehtoja, julistaa Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Harri Kivistö. Kaikilla puolueilla todennäköisesti on kiinnostusta ministerivirkaan, mutta Piraattipuolue on ainoa, jonka ydinosaamiseen ehdotettu virka nimenomaisesti keskittyisi. Mikään muu puolue ei ole osoittanut riittävästi ymmärrystä tietoyhteiskunta-asioissa.

Toisin kuin Lindén vakuuttelee, Suomen tietoyhteiskuntakehitys ei todellakaan ole ollut raiteillaan. Hallituksen tietämättömyyden on jo useaan kertaan osoittanut muun muassa epäonnistunut verkkosensuuri, sähköisen äänestyksen farssi, Lex Nokia sekä valtion haluttomuus suojata kansalaisiaan ja yrityksiä Ruotsin FRA-urkinnalta. Julkishallinnossa käytetään jatkuvasti suljetun lähdekoodin keskenään yhteensopimattomia tietojärjestelmiä, joista seuraa valtavasti turhia kustannuksia ja ongelmia niin valtiolle, kunnille kuin kansalaisillekin.

Tietoyhteiskuntaministerin pesti sopii Piraattipuolueelle, koska sillä ei ole sellaisia vapaata tietoyhteiskuntapolitiikkaa häiritseviä poliittisia tavoitteita, jotka ovat aiemmin rampauttaneet liikenne- ja viestintäministeriön päätöksentekoa, tarkentaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Tietoyhteiskuntakehityksen ongelmista lisää Piraattipuolueen blogissa

Lisätietoja antavat:

Harri Kivistö
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
040 531 9232

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2340