Sananvapauden kunnioitus Suomessa ja Euroopassa ei ole vakaalla pohjalla. Tällä hetkellä kiinnitetään enemmän huomiota siihen, kuinka sananvapautta voitaisiin rajoittaa kuin siihen, kuinka se voitaisiin turvata. Internetin vapaudesta pelästyneet vaativat keskustelupalstojen ylläpitäjiä ja blogaajia vastuuseen sivustoille kirjoitetuista viesteistä ja kommenteista. Vakiintunut toimittajien lähdesuoja mahdollistaa vallanpitäjien kannalta ikävien asioiden paljastamisen ja on siten huomattava edellytys sananvapaudelle. Tätä suojaa halutaan nyt rajoittaa. Vanhan polven poliitikot väittävät löytäneensä internetistä vääriä mielipiteitä, ja vaativat sensuuria ja rikossyytteitä. EU-lainsäädäntö sallii jäsenmaiden säätää sensuurilakeja tai antaa palveluntarjoajien rajoittaa verkkopalvelujen käyttöä mielin määrin. Sananvapauden uudelleenarvioinnin perustelut vaikuttavat yllättävän vähäpätöisiltä.

Sananvapauden toteutuminen saa useinkin aikaan tilanteita, joissa keskustelua seuraava tai siihen osallistuva saattaa tuntea mielipahaa. Sananvapautta yhteiskunnassa tarkasteltaessa onkin tehtävä yksi erittäin tärkeä rajaus: valtion tehtävä ei ole suojata kansalaisia mielipahalta. On tunnustettava, että sananvapaus tarkoittaa oikeutta tehdä itsestään hölmö, ja esittää käsityksiä jotka saattavat herättää ankaraakin kritiikkiä tai vastenmielisyyttä. Pahimmankin tomppelin tulee saada nauttia sananvapauden suojaa. Muutoin sitä ei ole. Sananvapaudessa ei ole kysymys siitä, millaiselle viestinnälle on tarvetta, eikä siitä, millainen viestintä on hyödyllistä, eikä liioin siitä, millainen viestintä täyttää tietyt esteettiset tai laadulliset kriteerit.

On vastustettava voimakkaasti pyrkimyksiä rajoittaa sananvapautta yhteiskunnassa. Ihanteena olisi pidettävä tilannetta, jossa kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet lähettää ja vastaanottaa viestejä mielipiteistään riippumatta. Kenenkään internet-yhteyttä ei pitäisi voida katkaista ilman oikeuden päätöstä, eikä oikeuden päätökselläkään kevein perustein. Internetistä on muodostunut sananvapauden käyttämisen merkittävin työkalu.Olemassaoleva lainsäädäntö tarjoaa vähintäänkin riittävän suojan kunnianloukkauksia ja yksityisyyden suojaa rikkovaa tiedonlevitystä vastaan. Rikoslaki sisältää riittävät rangaistukset sekä valtio- ja yrityssalaisuuksien, että lainvastaisen pornografian levityksestä. Useissa Euroopan unionin jäsenmaissa, kuten Suomessa, on säädetty “mustia listoja” tiettyjen verkkosivujen katselun estämiseksi. Tällainen estotoiminta on rehellisesti tunnustettava ennakkosensuuriksi, ja sellaisena kiellettävä.

Aika ajoin nostetaan EU:n piirissä esille vaatimus kriminalisoida esimerkiksi natsisymbolien esittäminen ja natsien ihmisoikeusrikosten tapahtumisen kyseenalaistaminen. Tällaisiin pyrkimyksiin on viisainta suhtautua torjuvasti. On näet vaarana, että sensuuritoimet vain tukahduttavat asiallisen kriittisen keskustelun. Parempi ratkaisu on sananvapauden vaaliminen, sillä se takaa jokaiselle mahdollisuuden osallistua keskusteluun.

YK:n ihmisoikeusneuvoston julkilausuma, jossa vaaditaan maailman maita kriminalisoimaan uskontojen arvosteleminen, on valitettava. Sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät ole toistensa vastakohtia. Ilman sananvapautta uskonnon harjoittamisen vapaus ei voi toteutua. Uskonnonvapauteen sisältyy yhtä hyvin oikeus harjoittaa uskontoa ja perustella se kuin oikeus pidättäytyä harjoittamasta uskontoa ja perustella valintansa. Myös herkistä yhteiskunnallisista kysymyksistä tulee voida esittää kärjekkäitä mielipiteitä sekä yksityisesti että julkisesti ilman pelkoa rangaistuksi tulemisesta.

Nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä rajoittaa sananvapautta, sillä se heikentää ihmisten mahdollisuuksia ilmaista itseään muiden tekemien teosten kautta tai niiden avulla. Perustuslaillinen sanavapaus on selkeä peruste Piraattipuolueen tavoittelemalle tekijänoikeuksien kohtuullistamiselle.

Tänään, ehkä enemmän kuin koskaan ennen, on syytä rohkaista ihmisiä käyttämään sananvapauttaan sukupuolesta, iästä, uskonnosta, maailmankatsomuksesta, kansallisuudesta, kielestä, ja taloudellisesta asemasta riippumatta.

Tämä kanta hyväksyttiin Piraattipuolueen vuosikokouksessa 14.6.2009.