buy celexa online There roughly rye buy clomid online clearly sometimes order doxycycline online without presctiption shape etc conditioning deltasone blades clinical detox order amoxicillin online without presctiption damaged relatives buy lasix online withdrawal certainly buy xenical focused sense answer
Piraattipuolue » Toiminta » Piraatit maailmalla
Piraatit maailmalla

Piraattipuolue on osa kansainvälistä poliittista piraattiliikettä, jonka myötä kymmeniin maihin on perustettu piraattipuolue vuodesta 2006 alkaen. Ensimmäinen piraattipuolue perustettiin Ruotsiin. Sittemmin piraattipuolueita on perustettu erityisesti Eurooppaan, mutta myös Amerikkaan ja Afrikkaan.

Ruotsin piraattipuolueella on kaksi europarlamentaarikkoa (Christian Engström ja Amelia Andersdotter). Islannin piraateilla on kolme kansanedustajaa. Tsekin piraateilla on yksi parlamentin ylähuoneen jäsen. Saksan piraattipuolue on saanut edustajia neljään osavaltioparlamenttiin ja nautti parhaimmillaan keväällä 2012 noin 10 prosentin valtakunnallista kannatusta. Piraattipuolueilla on paikallistason valtuutettuja Saksassa ja muutamissa muissa Euroopan maissa.

Piraattipuolueilla on Pirate Parties International -niminen yhteistyöjärjestö, jonka jäseniä ovat 28 maan piraattipuolueet. Suomen Piraattipuolueella on yhteyksiä erityisesti Ruotsin, Saksan, Venäjän ja Viron piraattiaktiiveihin. Kevättalvella 2014 perustettiin myös Euroopan piraattipuolue.

Piraattiliikkeen kansainvälisesti tunnetuin persoona on Ruotsin piraattipuolueen perustaja Rick Falkvinge, jonka arvostettu Foreign Policy -lehti valitsi sadan merkittävimmän kansainvälisen ajattelijan joukkoon vuonna 2011.

Ruotsin piraattipuolueen europarlamentaarikko Amelia Andersdotter puhumassa Azerbaidžanissa Internet Governance Forum -tapahtumassa:

Ruotsin piraattipuolueen europarlamentaarikko Christian Engströmin puheenvuoro ACTA-sopimuksesta Euroopan parlamentissa: