Piraattipuolue » Kannanotto » Sähköinen äänestys
Sähköinen äänestys

Äänestyspaikalla tapahtuvaa sähköistä äänestystä kokeillaan Suomessa ensi kerran Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä. Alankomaat sen sijaan on jo ehtinyt luopua siitä. Sen luotettavuudessa on vakavia ongelmia.

Nykyisessä vaalijärjestelmässä kilpailevien puolueiden edustajat laskevat äänet kahdesti. Manuaalisessa laskennassa ei voi tapahtua suuria laskuvirheitä, ja vaalituloksen merkittävä väärentäminen edellyttäisi laajaa puoluerajat ylittävää salaliittoa. Ääntenlaskutapa on jokaisen kansalaisen ymmärrettävissä.

Sähköisessä äänestyksessä kone laskee äänet automaattisesti. Kukaan ei pysty näkemään ääntenlaskuprosessia, sillä on aivan eri asia mitä kone näyttää tekevän ja mitä se oikeasti tekee. Pienikin koodausvirhe voi aiheuttaa olennaisen vääristymän vaalitulokseen. Koska laskentaohjelmiston lähdekoodi on liikesalaisuus ja sitä pääsevät tutkimaan vain harvat, virhe voi jäädä pitkäksi aikaa havaitsematta. Vaalituloksen väärentämiseen tarvittaisiin vain muutama koodaustaitoinen ihminen. Sähköistä ääntenlaskentaa on monimutkaista hahmottaa, ja se vaatii valtavan määrän yksityiskohtaisia varotoimia.

Sähköisessä äänestyksessä koneeseen on vain luotettava täydellisesti. Tarkistuslaskenta ei ole mahdollinen, koska Suomessa ei ole otettu käyttöön paperivarmannetta, jonka äänestyskone tulostaisi ja jotka voitaisiin tarvittaessa laskea käsin. Mitä tehdään, jos jälkeenpäin huomataan useiden peräkkäisten vaalien tuloksen olleen virheellinen? Mitä jos äänestyskoneet reistailevat yhteiskunnallisesti epävakaassa tilanteessa? Mitä jos tulee aika, jolloin oikeusministeriön virkamiehiin ei voidakaan luottaa?

Yhdysvalloissa on paljon kokemusta sähköisistä äänestyskoneista. Monissa vaaleissa on ollut epäselvyyksiä, jotka ovat olleet omiaan nakertamaan koko poliittisen järjestelmän uskottavuutta. Ei ole mitään syytä olettaa, etteivät Yhdysvaltain kokemukset voisi toistua Suomessa.

Piraattipuolue toteaa, että sähköinen äänestys ei tuo mitään olennaista lisäarvoa vaalijärjestelmään. Jos kokeilua kuitenkin halutaan laajentaa, vähimmäisvaatimuksia ovat:

a) äänestäjä saa uurnaan tiputettavaksi paperivarmenteen, joita voidaan tarkastaa pistokokein tai laskea vaalitulos kokonaan uudelleen (ETYJ ja Euroopan komissio suosittelevat paperivarmistusta);

b) vaaliohjelmistot ovat vapaata lähdekoodia.

Jos kansalaiset innostuvat äänestämään sähköisesti nyt, ongelmiin ei ehkä puututa lainkaan. Välttämällä sähköistä äänestystä kansalaiset voivat nostaa esiin vaatimukset sähköisen äänestyksen luotettavuuden parantamisesta. Piraattipuolue ry suosittelee pidättäytymään sähköisestä äänestyksestä kunnes sen luotettavuus on riittävällä tasolla. Perinteistä paperiäänestystä Piraattipuolue suosittelee lämpimästi!

Lisätietoa:
Effi ry:n sähköäänestys-FAQ

ETYJ:n vaalitarkkailuopas, s. 44 (paperivarmentamaton sähköinen äänestys on listattu ”mahdolliseksi ongelmaksi”)

Tämä kannanotto hyväksyttiin Piraattipuolue ry:n ylimääräisessä kokouksessa Jyväskylässä 18.10.2008.