Piraattipuolue » Pirkanmaa » Petri Kallioniemi
Petri Kallioniemi

Pirkanmaa / Tampere
Yrittäjä
43 vuotta

etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
 
Olen yrittäjä 43.v, kolmen lapsen isä, aktiivi reserviläinen sekä kyllästynyt nykymenoon. Suomessa on aika muuttaa päätöksentekoa! Vanhat puolueet eivät muuta mitään, sama peli jatkuu. Säännöillä ja verotuksella Suomen kurjistaneiden puolueiden äänestäminen pois eduskunnasta täytyy tapahtua nyt.
Talouden taantumaa korjaisin mm.
Julkisen sektorin pienentäminen sillä virkamies armeija on aivan liian massiivinen.
Pienyritysten verotusta olisi kevennettävä sekä työntekijän pakkaamisen riskiä pienennettävä. Myös kaikenlaisen kiusaamisen yrittäjiä kohtaan pitää lopettaa. Hyvänä esimerkkinä tämä olutmainontalaki, joka estää panimoiden mainostamisen rekoissa jne. Pahimmillaan nämä järjettömät päätökset johtavat irtisanomisiin.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun 2015 lopussa kaikkiaan 360 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 32 000 suurempi kuin edellisen vuoden tammikuussa.
Ei oikein edellisten hallituksien lupaukset 300 000 uudesta työpaikasta ole toteutunut. Luku on todella suuri.
Työllistymistä olisikin koitettava parantaa kaikilla mahdollisilla keinoilla.
Nykyjärjestelmän muuttaminen kannustavaksi, tämän hetkisestä kielto ja pakkokulttuurista.

Sähkönhinta on saatava alaspäin se on liian kallista niin yksityisille kun yrityksille. Sähkönsiirrosta on tullut rahastuskeino.
Omakotitalon kulutuksella sähkönsiirron lasku voi olla jopa lähes 730 euroa isompi kuin vuonna 2010, jos sähkön hankkii samasta yhtiöstä. Kerrostalonkin sähkönsiirrosta maksaa liki 190 euroa enemmän kuin viisi vuotta sitten.
Tämän rahastuskeinon takia jotkut pienellä eläkkeellä olevat joutuvat asumaan kylmissä taloissa. Se ei oikein ole hyvinvointia?

Suomi on kokoomuksen johdolla saatu surkeaan tilaan. Suomi löytyy 28 EU-maan listalla sijalta 25. Takana on vain Italia (-0,4), Kroatia (-0,7) ja Kypros (-2,3). Suomen BKT oli kolmatta vuotta peräkkäin pakkasella. Eikä mikään ihme. Hallituksesta lähti sekä pääministeri että valtiovarainministeri kesken kauden. Kyllästynyt tähän ? Niin minäkin! On aika äänestää uudet puolueet johtoon.