Piraattipuolue » Oulu » Otso Kassinen
Otso Kassinen

Oulu / Oulu
Piirihallituksen jäsen
32 vuotta

Vaaligalleria-haastattelu
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
 
 
Teknologiaa tulee käyttää ihmisten hyväksi eikä ihmisiä vastaan.

Valtion ei tule pakkotallentaa kansalaisten biotunnisteita, kuten ei mitään muutakaan arkaluonteista tietoa muuten kuin hyvin perustelluissa poikkeustapauksissa. Passien hakemisen yhteydessä kerätty sormenjälkirekisteri tulee tuhota, ja hiljattainen ehdotus sormenjälkien keräämisestä myös henkilökorttien hakemisen yhteydessä tulee luonnollisesti jättää toteuttamatta. Kannanottoni passien sormenjälkirekisteristä löydät Helsingin Sanomista 26.9.2013 (myös netissä). No, Ruotsissa ollaan kaikessa Suomea edellä: Rick Falkvingen kirjoituksen mukaan Ruotsin valtiolla on DNA-näytteet kaikista vuoden 1975 jälkeen maassa syntyneistä ihmisistä. Irvokasta lievästi sanottuna. Enpä ole huomannut Suomen valtiojohdon lähettävän asiasta noottia länsinaapuriin.

Niin kliseinen lausahdus kuin tämä onkin, Suomen tulisi alkaa tietosuojan mallimaaksi. Aivan ensimmäinen askel on turhien tietorekisterien välitön alasajo ja sitoutuminen siihen, että niitä ei jatkossakaan kerätä.

Autojen satelliittivalvonnan kaltaisten joukkovalvontakoneistojen paikka ei ole Suomessa. Mikäli haluat lukea autovalvonnasta lisää, voit hakea netistä Effin tiedotteen ”Tiemaksu ei voi perustua autojen sähköiseen paikannukseen” (5.9.2013).

Esimerkki epäonnistuneesta tietosuojapolitiikasta on sähköinen lääkeresepti (e-resepti). Sen käytön pitäisi olla vapaaehtoista: täytyy olla lääkärin ja potilaan välinen asia, käytetäänkö lääkemääräykseen sähköistä vai paperista lomaketta. Nythän e-reseptistä tulee siirtymäajan jälkeen pakollinen, ja siinäpä sitten kertyy sähköinen tietokanta kaikkien suomalaisten lääkintähistoriasta. Sähköisten järjestelmien pitäisi olla apuvälineitä, joita voidaan käyttää haluttaessa, eikä epämääräisin perustein ainoaksi vaihtoehdoksi tyrkytettyjä.

Yllä mainitut esimerkit ovat tietenkin vain jäävuoren huippu, ja lisää hullutuksia on varmasti tulossa. Valtiovallan täytyy johdonmukaisesti torjua yksityisyydensuojaan kohdistuvat loukkaukset.

Internetin ja muiden viestintä- ja tiedotusvälineiden sensuuria ei pidä sallia.

Patenttijärjestelmä ei ole nykyisellään innovaation suoja vaan haitta. Varsinkaan ohjelmistopatentteja ei pidä myöntää. Ohjelmistopatentti tarkoittaa, että patentin haltija voi kieltää muita tekemästä tietynlaista toimintaa toteuttavan ohjelmiston, vaikka muut kirjoittaisivat ohjelmakoodinsa alusta asti itse. Tämä on kohtuuton luovuuden rajoitus ja tilannetta pahentaa sekin, että usein ohjelmistopatenteissa yritetään omia ”keksijälle” jokin niin yleisluontoinen ohjelmistotoiminto, että sen ei voi hyvällä tahdollakaan kuvitella olevan yksinoikeudella suojattavissa.

Tekijänoikeuslaissa on parantamisen varaa, ja jotain päättäjien kädettömyydestä asiassa kertoo Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen torjuminen eduskunnassa. Kansanedustajilla olisi ollut mahdollisuus hyväksyä edes jotkin aloitteen ideoista, mutta liian suuri osa edustajista keskittyi uudistusten vastustamiseen toistellen tekosyitä ja tekijänoikeusteollisuuden teesejä.

Tietotekniikan tunkeminen väkisin joka paikkaan täytyy lopettaa. Oikein käytettynä tietotekniikka on hyvä asia, mutta sokealla digitalisointikiihkolla saadaan aikaan vain haittoja.

Kouluissa pärjätään varsin mainiosti ilmankin pädejä ja pödejä, äly-sanalla alkavia laitteita tai ylipäätään mitään sellaista tekniikkaa, jonka päätarkoitus on rikastuttaa laitteisto- tai ohjelmistomyyjiä veronmaksajien kustannuksella (tai, lukio-opetuksen ollessa kyseessä, myös opiskelijoiden itsensä kustannuksella). Huomatkaa, että tarkoitus ei ole kieltää oppilaita käyttämästä laitteita tarvittaessa, vaan tarkoitus on pistää stoppi itsetarkoitukselliselle teknologian ihannoinnille.

Opetuksen sisältö täytyy myös säilyttää monipuolisena. Joskus mediassa siteerataan kommentoijia, joiden mukaan esimerkiksi taide- tai taitoaineet pitäisi poistaa koulusta, ja perusteeksi he tarjoavat jotain umpityperää kuten väitteen, että näin saadaan Suomen kilpailukyky nousuun ja opiskelijat nopeammin työelämään tai jotain muuta yhtä todellisuudesta vieraantunutta puppua.

Pakkoruotsikysymykseen käytännössä toimiva kompromissi voisi olla järjestely, jossa ruotsia on pakollisena vain erittäin lyhyt johdantokurssi peruskoulussa, ja kaikki tämän jälkeen tapahtuva ruotsinopiskelu on vapaaehtoista.

Ohjelmoinnin perusteiden opettaminen kouluissa on järkevä ajatus. Ainakin, jos se toteutetaan fiksusti. Valitettavasti pätevästä ohjelmointiopetushenkilöstöstä taitaa olla pulaa. Koodiopetuksen tarkoitus ei ole tehdä kaikista ihmisistä koodareita (samoin kuin biologian opetus ei tee kaikista biologeja), vaan lisätä ihmisten ymmärrystä tietoteknistyvästä maailmasta. Opetuksen täytyy tukea koululaisten monipuolista ja omaehtoista toimintakykyä, jolloin heitä on vaikeampi pakottaa tekniikan ja teknologiayritysten orjiksi.

Kun perustietämys tekniikasta on riittävän laajalle levinnyttä, ihmiset oppivat vaatimaan esimerkiksi, että heidän elinympäristössään suositaan vapaita, avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, joita pystyy tarvittaessa korjaamaan ja tutkimaan.

Vapaiden ohjelmistojen käyttöä myös valtionhallinnossa on suosittava mahdollisuuksien mukaan. Samalla näppärästi vältetään vendor-lock-in eli tilanne, jossa ahne ohjelmistotoimittaja sitouttaa ostajan (valtion) pitkäksi ajaksi kalliisiin päivitys- ja ylläpitopalveluihin, joita mikään muu taho ei pysty tarjoamaan järjestelmän suljetun luonteen vuoksi.

Valtiontaloudessa pitää säästää ja rankasti, mutta tämä EI TIETENKÄÄN tarkoita, että yhteiskunnan perusrakenteita pitäisi tuhota säästöjen vuoksi. Päinvastoin. Kun säästöt kohdistetaan turhiin ja haitallisiin kustannuksiin kuten valtion pökkelömäiset IT-hankinnat, niin säästöjen vaikutus sekä talouteen että tavallisen ihmisen elämään on positiivinen. Liian usein säästöjä haetaan heikentämällä Suomen kansalaisten välttämättömiä palveluita. Samaan aikaan toisella kädellä dumpataan rahaa Kankkulan kaivoon.

”Julkisissa yrityspalveluissa oli [vuonna 2012] töissä noin 4400 henkilöä. Yrityspalveluiden kustannukset olivat 350 miljoonaa euroa.” (Lähde: Taloussanomat 20.2.2013) Melkoinen hyötysuhde, jos miljardin verran tukia jaettaessa käytetään päälle vielä 350 milliä virkamiestyövoimaan! Byrokratian lisäksi taitaa myös itse yritystuissa olla säästämisen varaa.

Rautalangasta vääntäen: jos tarvitsee säästää jostain vaikkapa muutama sata miljoonaa, niin mitä jos napattaisiin ne rahat esimerkiksi tuolta IT-budjetista tai yritystukipuolelta eikä opintotuesta.

Säästäminen tuntuu kyllä olevan Suomessa hankala laji. Viime aikoina on nimitetty säästöksi sellaistakin hölmöläisten hommaa, että ulkoistetaan valtiovallan tehtäviä kalliille konsulteille. Tästä ”säästämisestä” on sitten seurannut satojen miljoonien kustannukset vuodessa, ja uskallanpa veikata, että kokonaisuutena ”valtion tuottavuusohjelmassa” on jääty tappiolle.

Kuka haluaa pitää vanhukset nälässä ja opiskelijat taloudellisesti tiukoilla samaan aikaan, kun esimerkiksi heikosti toimivista ohjelmistonraakileista maksetaan veronmaksajien pussista valtavia summia sille ohjelmistotalolle, joka onnistuu parhaiten puhumaan satuja hankinnasta päättäville virkamiehille? Kuten jo edellä toin ilmi, liiallisesta tietotekniikkariippuvuudesta valtion toiminnassa täytyy muutenkin pyrkiä eroon. Tulevaisuuden superhyperdigitaalisessa maailmassa paras maa asua ei ole se, joka on eniten alistanut ihmisiä elektroniseen valvontaan ja ohjelmistovikojen rikkomien systeemien armoille, vaan se, joka on aktiivisesti parantanut kansalaistensa toimintavalmiuksia maailmassa ja minimoinut yhteiskunnan riippuvuuden vikaherkistä teknisistä järjestelmistä.

Niin sanottu ”Internet of things”, ”esineiden Internet”, on viime vuosien kuumimpia muotisanoja. Tähänkään rekeen ei tarvitse hypätä innosta kirkuen, vaan tulee ymmärtää, että useiden kaupallisten toimijoiden intresseissä on ihmisten toiminnan seuraaminen, jotta heille voitaisiin kohdistaa mainoksia. Näin se toimii perinteisessäkin Internetissä, ja kaikki viittaa siihen, että esineiden netti on vähintään yhtä tunkeileva vakoilujärjestelmä. Vapaaehtoisesti ihminen saa ottaa kotiinsa vaikka mitä älyröplöttimiä, mutta valtion ei tule missään tapauksessa suorasti tai epäsuorasti pakottaa ihmisiä moiseen.

Työvoimapoliittinen pelleily nimeltä ”kuntouttava työtoiminta” täytyy saada loppumaan. Kyseessä on järjestelmä, jossa ihmisiä leimataan työkyvyttömiksi ja laitetaan silti ”kuntoutumaan” jopa vaativiin työtehtäviin, joista heille ei kuitenkaan makseta palkkaa vaan mitätöntä päivärahaa, ja sumutus kruunataan vielä väittämällä, että saadulla työkokemuksella on mahdollista työllistyä myöhemmin – mutta miksi firmat palkkaisivat saman henkilön myöhemmin oikealla palkalla, jos on luotu järjestelmä, jossa työvoimaa saa puoli-ilmaiseksikin? Lisätietoja aiheesta löydät helposti Sakari (Saku) Timosen blogista.

Maatalouden toimintaedellytykset Suomessa täytyy turvata. Miten? En ole sen alan asiantuntija, mutta selvää on, että ruokahuoltoamme ei tule liiaksi ulkoistaa muihin maihin.

Sukupuolikiintiöt ovat tasa-arvon irvikuva, eikä Suomessa tarvita niitä esimerkiksi pörssiyhtiöiden hallituksiin.

Suomen valtiojohdon täytyy vastustaa TTIP-sopimuksen kaltaisia epädemokraattisia ja vaarallisia korporaatiovallan ilmentymiä.

Äänikynnys vaaleissa ei kuulu demokratiaan. Onneksi ehdotus kuivui kokoon, eikä äänikynnystä toivottavasti oteta käyttöön jatkossakaan. Äänikynnyksen tarkoitus on sementoida isojen puolueiden valta-asema estämällä pienpuolueiden läpipääsy eduskuntaan.

Journalistien lähdesuoja täytyy säilyttää korkealla tasolla.