Piraattipuolue » Uncategorized » Karelia Jarva
Karelia Jarva

Helsinki
Piraattien eduskuntavaaliehdokas Helsingin vaalipiirissä
Digiammattilainen, kansalaisaktivisti
33 vuotta

 
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi

Olen 33-vuotias kansainvälisen kaupan kandi, digimarkkinoinnin ammattilainen ja kansalaisaktivisti (myös entinen tarjoilija, siitä lisää alempana). Valmistuin ammattikorkeaopinnoistani samanaikaisesti Suomesta sekä Alankomaista, jossa asustelen väliaikaisesti. Viimeisen kymmen vuoden aikana olen asunyt myös viisi vuotta Espanjassa, joten Eurooppalainen meno on tullut katsastettua pohjoisesta etelään. Kannatan yhteiskuntaa, joka tukee, valtuuttaa ja mahdollistaa kansalaisensa rakentamaan omaa yhteiskuntaansa.

Olen ihmetyellyt politiikan holhoamissuuntaisuutta lähivuosina. Lähtökohtaisestihan suomalaiset ovat aika fiksua porukkaa. Siksipä onkin ollut kohtalaisen yllättävää seurata viime vuosien trendiä, jossa pieni joukko “eksperttejä” ovatkin päättäneet, että suomen kansa ei oikeastaan osaakaan tehdä juuri mitään päätöksiä itsenäisesti. Tai jos osaavatkin, niin nehän ovat varmaankin sittten aivan niitä vääriä päätöksiä.

Ulkomailla asuvana äänioikeutettuna minua on ihmetyttänyt suuresti Suomen lainsäädännön meininki, jossa ei tunnu olevan enään järjen hiventäkään. Siis nimenomaan sen kunnon reilun maalaisjärjen hiventä, loogista pitkän tähtäimen ajattelua, jolla Suomi on kirinyt monen kansainvälisen vertailun kärkisijoille.

Lukion ja ammattikorkean välissä valmistuin myös ravintolakoulu Perhosta. Entisenä ravintola-alan ammattilaisena kohtasin päivittäin ongelmia, joita pätkä-/monivuorotyön teko, satojen eri pätevyyksien ja lupien jahtaaminen, sekä yrittäjyyden ja mainonnan rajoittaminen toivat tullessaan. Siksi kannatan työn tekemisen ja yrittämisen esteiden purkamista. Parhain tilanne syntyy siitä, kun ihmisille tarjotaan sitä mitä he tarvitsevat/haluavat, eikä näiden kysyttyjen palveluiden/hyödykkeiden tarjoamista ole tehty liian hankalaksi tai kalliiksi. Kun yrittäminen on kannattavaa, on kaikkien osapuolten parhaaksi palkata sitä pyörittämään motivoituneita ammattilaisia ja maksaa työstä sen mukaisesti.

Yhteiskuntamme on aina toiminut periaatteella, jossa kaikille meille kaikille kansalaisille annetaan tasa-arvoinen mahdollisuus tehdä ja vaikuttaa miten parhaiten sen näkee. Haluan jeesata sellaisen Suomen rakentamisessa, jossa kaikkien asioiden tekemiseen ei tarvitse kysyä lupaa ja kansalaisten panokseen luotetaan ja sitä tuetaan.