Piraattipuolue » Piraattiopiskelijat » Joel Piekkola
Joel Piekkola

Uusimaa / Espoo
Aktiivi
Opiskelija, valt. yo
25 vuotta

Liityin Piraattipuolueeseen jo vuonna 2008 kun ensimmäisiä kannatuskortteja puolueen rekisteröimiseksi kerättiin. Alusta asti piraateissa on herättänyt puolueen vahva kanta ihmisten yhdenvertaisuuden ja yksilönvapauksien puolesta. Laajenevan informaation ja vapaan tiedonvälityksen aika vaatii vastapainokseen uudenlaista näkemystä ihmisen kansalaisoikeuksien, immateriaalioikeuksien ja yksityisyydensuojan merkityksestä. Piraattipuolue tarjoaa tällaisen raikkaan tuulahduksen tulevaisuudesta – maailma muuttuu ja yhteisiä asioita on hoidettava uudella tavalla.

Muutos on aina raskasta. Historia osoittaa, että vanhojen tuotantomuotojen on tuhouduttava, jotta uutta voi syntyä tilalle. Suomen talous on kokenut 2000-luvulla raskaita shokkeja, joista on osittain syytettävä talouden liiallista kapea-alaisuutta. Tämä kapea-alaisuus johtuu osittain toimintaympäristöstä, mutta osittain on syytettävä myös kankeaa ja taaksepäin katsovaa politiikkaa. Uuden, innovatiivisen yritystoiminnan tielle on asetettu liiaksi esteitä. Kankea ja kallis byrokratia, alikehittyneet rahoitusmarkkinat ja saavutettujen etuuksien paisuttaminen luovat esteitä sellaiselle kannattavalle liiketoiminnalle, jolla hyvinvointivaltio rahoitetaan. Elvytys voi auttaa kriisissä, mutta talouden hoitoon on myös lääke. Hallitus toisensa jälkeen on kuitenkin ollut kykenemätön tinkimään omien sidosryhmiensä eduista tarvittavien, kipeidenkin ratkaisujen tekemiseksi.

Yhteiskunnan tarjoama hyvinvointi on taloudellista ja sosiaalista. Sosiaalinen pääoma tarkoittaa ihmisten välistä luottamusta ja yhteisöllisyyttä. Sen synnyttää hyvinvointi ja sitä ylläpitävät toimintaamme ohjaavat normit ja arvot. Esimerkit Euroopasta ja maailmalta osoittavat, että rakennelma on hauras eikä sitä voi ylläpitää lakikirjan paksuudella tai julkista sektoria kestämättömästi paisuttamalla.

Olen pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon uskova sosiaaliliberaali. Vain vahva talous mahdollistaa kaikkien toimeentulon ja mahdollisuuksien vapauden. Sen on oltava poliittista päätöksentekoa ohjaava linja, joka ohittaa eturyhmien välisen valtapolitiikan. Uutena toimijana Piraattipuolueella ei ole vanhoja sidosryhmiä, luutuneita asenteita tai sulkeutuneita piirejä. Toiminta on avointa, keskustelu ja halu oppia aitoa. Siksi Piraattipuolue tarjoaa jotakin, mihin muut poliittisen kentän toimijat eivät kykene – mahdollisuuden suomalaiselle hyvinvointivaltiolle.