Arkisto aiheelle ‘Uutiset’

Piraattipuolue on antanut lausunnon perustulokokeilusta

9.9.2016 3.56
Piraattipuolue on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle perustulokokeiluun liittyen. "Perustulo on se malli, jonka suuntaan sosiaaliturvaamme on kehitettävä", painottaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Jonna Purojärvi. "Olemme linjanneet, että perustulon tulee olla vastikkeetonta, sallia kohtuullisen elintason ja kannustaa hankkimaan ylimääräisiä tuloja". Perustulo helpottaa erityisesti epäsäännöllisten tulojen saajia kuten pienyrittäjiä, opiskelijoita ja pätkä Lue kokonaan...

Piraatit järjestävät Puoluepäivät Tampereella

6.9.2016 5.10
Lehdistötiedote 6.9.2016 klo 18.05 VAPAA JULKAISTAVAKSI Piraatit järjestävät Puoluepäivät Tampereella Piraattipuolue järjestää yhdessä Piraattinuorten kanssa Puoluepäivät 16.-18.9 Tampereen Juhlahuvilalla. Tapahtuman ajatuksena on tavata piraatteja ympäri Suomea ja kehittää puolueen toimintaa yhdessä. Jäsenet pääsevät kartuttamaan Puoluepäivillä taitojaan ja jakamaan osaamistaan muille. "Omien tietotaitojen levittäminen yhteiseksi hyväksi on olennainen osa peri Lue kokonaan...

Piraattipuolueen puoluesihteeri vaihtuu

31.8.2016 4.27
Tiedote 31.8.2016 klo 17.30 Vapaa julkaistavaksi Piraattipuolueen puoluesihteeri vaihtuu Piraattipuolueen hallitus on eilisessä kokouksessaan 30.8. päättänyt vaihtaa puoluesihteerin. Vaihdoksen taustalta löytyy vastuualueiden ja resurssien tasaisempi jako. Tehtävästään poistuva Satu Immonen toimii tällä hetkellä Helsingin Piraattien puheenjohtajana. "Helsingin vaalipiiri on puolueen suurin ja tärkein piiri. On välttämätöntä, että vapaaehtoistyöhön perustavana toim Lue kokonaan...

Piraattien piiriyhdistyksiä nyt koko Suomessa Satakuntaa myöten

8.8.2016 8.29
Lehdistötiedote 8.8.2016 klo 21.30 VAPAA JULKAISTAVAKSI Piraattien piiriyhdistyksiä nyt koko Suomessa Satakuntaa myöten Kaikissa Suomen vaalipiireissä löytyy nyt piraattiväriä Ahvenanmaan itsehallintoaluetta lukuun ottamatta. Viime viikonloppuna perustettu Satakunnan Piraatit on kahdestoista piraattien piirijärjestö ja tämän myötä piraatit ovat valloittaneet jo koko Manner-Suomen. Tuoretta Satakunnan Piraattien piiriyhdistystä johtaa Toni Salomäki. Satakunnan piiriyhdis Lue kokonaan...

Piraattipuolueella vahva somenäkyvyys

17.7.2016 7.28
Lehdistötiedote 17.7.2016 klo 20 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Piraattipuolueella vahva somenäkyvyys Piraattipuolueen somenäkyvyys kasvaa jo valtapuolueiden tasolle. Sosiaalisen median merkitys tiedonvälityksessä ja yhteiskunnallisen kansalaiskeskustelun alustana on kasvanut jo selvästi perinteisten medioiden rinnalle. Piraattipuolue on vakiintunut näkyväksi osaksi kansalaiskeskustelua. Piraattipuolue on tyytyväinen kehitykseen ja näkee siinä viitteitä tulevien kuntavaalien läht Lue kokonaan...

Kymppitonnien lasku kiristyskirjejutusta – Vain murto-osa maksusta tekijöille

4.7.2016 3.49
Lehdistötiedote 4.7.2016 klo 16.50 Vapaa julkaistavaksi Kymppitonnien lasku kiristyskirjejutusta - Vain murto-osa maksusta tekijöille Niin kutsutun kiristyskirjeoikeudenkäynnin päätös julkaistiin tänään. Vastaaja velvoitettiin maksamamaan tekijänoikeuskorvauksia 600 euron edestä, kun korvattavat oikeudenkäyntikulut nousivat yli 31 000 euroon. Hedman Partnersin lähettämässä kirjeessä vaadittu summa tekijänoikeusrikkeistä oli alunperin 2100 euroa. Vastaaja oli väitet Lue kokonaan...

Levy-yhtiöt haaskalla – Peter Sunde saamassa jättisakot

17.6.2016 6.16
Lehdistötiedote 17.6.2016 klo 19.20 Vapaa julkaistavaksi heti Levy-yhtiöt haaskalla - Peter Sunde saamassa jättisakot Levy-yhtiöt EMI Finland, Sony Music Entertainment Finland, Universal  Music sekä Warner Music Finland haastoivat Peter Sunden oikeuteen artistiensa musiikin jakamisesta. Piraattipuolueen eurovaaliehdokkaana 2014 ollut Sunde  on yksi Pirate Bay -palvelun perustajista, ja hänellä on Suomen ja Norjan kansalaisuudet. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Sunde e Lue kokonaan...

Naisten esiinmarssi jatkuu Piraattipuolueessa – uusi puoluesihteeri Helsingistä

16.6.2016 6.06
Lehdistötiedote 16.6.2016 klo 15.25 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Naisten esiinmarssi jatkuu Piraattipuolueessa - uusi puoluesihteeri Helsingistä Eilen 15.6.2016 Piraattipuolueen hallitus on järjestäytymiskokouksessaan valinnut puoluesihteeriksi helsinkiläisen filosofian ylioppilaan Satu Immosen, 47. Immonen on pitkän linjan piraattiaktiivi ja toiminut luottamustehtävissä puolueen sisällä usean vuoden ajan. Tällä hetkellä hän toimii Piraattipuolueen Helsingin piiriyhdistyk Lue kokonaan...

Piraattipuolueen puheenjohtajaksi jyväskyläläinen Jonna Purojärvi

11.6.2016 7.03
Piraattipuolue Lehdistötiedote 11.6.2016 klo 20.00 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Piraattipuolueen puheenjohtajaksi jyväskyläläinen Jonna Purojärvi Piraattipuolue on tänään puoluekokouksessaan Lahdessa valinnut uuden puoluehallituksen toimintakaudelle 2016-2018. Uuteen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Jonna Purojärvi, 27, Jyväskylästä. Hallituksen varapuheenjohtajiksi valittiin Petrus Pennanen Helsingistä, Tapani Karvinen Turusta ja Arto Lampila Jyväskylästä. Pennane Lue kokonaan...

Piraatit iloitsevat paluustaan puoluerekisteriin

6.6.2016 8.55
Lehdistötiedote 6.6.2016 klo 9.45 VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI Piraatit iloitsevat paluustaan puoluerekisteriin Oikeusministeriö on tänään ilmoittanut Piraattipuolueen merkitsemisestä takaisin puoluerekisteriin [1]. Piraatit keräsivät kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen rekisteröintiin vaadittavat 5000 kannattajakorttia. Piraattipuolue perustettiin 2008 ja se keskittyy yksilönvapauksien ja kansalaisoikeuksien lisäämiseen, tietoyhteiskunnan kehittämiseen ja holhouksen vas Lue kokonaan...