Arkisto aiheelle ‘Purje’

Lisää piraatteja europarlamenttiin?

16.6.2013 11.07
Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit pidetään näillä näkymin toukokuun lopulla 2014. Vaalit ovat piraattien kannalta merkittävät, sillä edellisten eurovaalien (vuonna 2009) jälkeen on moneen EU-maahan perustettu piraattipuolue. Piraatit ovat jo edustettuna Euroopan parlamentissa, sillä Ruotsin piraattipuolueella on kaksi europarlamentaarikkoa: 53-vuotias tietotekniikka-alan yrittäjä Christian Engström ja parlamentin nuorin jäsen, 25-vuotias Amelia Andersdotter. He ovat tehneet Lue kokonaan...

Piraatit ryntäävät valtuustoihin

3.9.2012 9.16
Teksti: Ville Hautakangas ja Ahto Apajalahti Piraattipuolueella on kunnallisvaaleissa erinomaiset mahdollisuudet mennä läpi. Tilanne on lupaava esimerkiksi eräissä suurissa kaupungeissa. Jos Tampereella saadaan sama määrä ääniä kuin eduskuntavaaleissa, sillä tulee jo valtuustopaikka. Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä ja Turussa muutama sata lisä-ääntä eduskuntavaaleihin nähden riittää paikan saamiseen. Suomen Kuvalehdessä arveltiin jo viime syksynä, että Lue kokonaan...

Tietoyhteiskuntakaari valmisteilla

31.5.2012 4.59
Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan uutta lakia, tietoyhteiskuntakaarta, johon kootaan keskeiset sähköistä viestintää ja tietoyhteiskunnan palvelujen tarjontaa koskevat säännökset. Hanketta varten on perustettu useita alatyöryhmiä, joihin millä tahansa yrityksellä tai järjestöllä on mahdollisuus osallistua. Piraattipuolue osallistuu eräiden alatyöryhmien toimintaan. Tietoyhteiskuntakaareen on tulossa paljon yksityisyyttä ja sananvapautta koskevia säännök Lue kokonaan...