Piraattipuolue » Lehdistötiedotteet » Suomen Piraattipuolue tyytyväinen vaalitulokseen, selvästi suurin eduskunnan ulkopuolisista
Suomen Piraattipuolue tyytyväinen vaalitulokseen, selvästi suurin eduskunnan ulkopuolisista
26.5.2014 - 13.40

Piraattipuolueen lehdistötiedote
26.5.2014 klo 14.30
Vapaa julkaistavaksi heti

Suomen Piraattipuolue tyytyväinen vaalitulokseen, selvästi suurin eduskunnan ulkopuolisista

Alustavan laskennan perusteella Piraattipuolue on saanut europarlamenttivaaleissa 12 355 ääntä eli 0,72 %:n kannatuksen. Tuloksella puolue nousi jälleen selkeästi eduskunnan ulkopuolisista suurimmaksi ja kasvatti kannatustaan vuoden 2011 eduskuntavaaleista 0,21 %-yksikköä. Piraattipuolue paransi kannatusosuuttaan eduskuntavaaleihin nähden lähes kaikissa vaalipiireissä. Yliopistopaikkakunnat olivat piraattien suosiossa, ja esimerkiksi Espoon Otaniemessä piraatit nousivat kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ohittaen muiden muassa perussuomalaiset.

Euroopan tasolla piraattipuolueet saivat yhden edustajan Euroopan parlamenttiin. Paikka meni saksalaiselle Julia Redalle. Hän toimii Euroopan piraattinuorten puheenjohtajana ja on näkyvä hahmo Saksan tietoyhteiskuntapolitiikassa.

Piraattipuolueen Suomen ääniharavia olivat The Pirate Bayn perustaja Peter Sunde 2 897 äänellä, ydinfysiikan tohtori, toimitusjohtaja Petrus Pennanen 1 178 äänellä, ja puolueen puheenjohtaja Harri Kivistö 1 138 äänellä.

– Näistä asetelmista puolueen on helppo suunnata kohti ensi vuoden eduskuntavaaleja, Kivistö iloitsee.

Piraattipuolueilla oli eurovaaleissa yli 300 ehdokasta 15 eri maassa.

Lisätiedot:
Janne Paalijärvi
Tiedottaja, Piraattipuolue
040 527 5470
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)