Piraattipuolue » Purje » Lisää piraatteja europarlamenttiin?
Lisää piraatteja europarlamenttiin?

Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit pidetään näillä näkymin toukokuun lopulla 2014. Vaalit ovat piraattien kannalta merkittävät, sillä edellisten eurovaalien (vuonna 2009) jälkeen on moneen EU-maahan perustettu piraattipuolue.

Piraatit ovat jo edustettuna Euroopan parlamentissa, sillä Ruotsin piraattipuolueella on kaksi europarlamentaarikkoa: 53-vuotias tietotekniikka-alan yrittäjä Christian Engström ja parlamentin nuorin jäsen, 25-vuotias Amelia Andersdotter. He ovat tehneet merkittävää työtä kansalaisoikeuksien ja paremman tietoyhteiskuntapolitiikan puolesta esimerkiksi edesauttamalla ACTA-sopimuksen hylkäämistä. Parlamentissa kaatunut ACTA-sopimus olisi edelleen tiukentanut tekijänoikeuslakeja EU:ssa.

Andersdotter on jäsenenä kansainvälisen kaupan valiokunnassa sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnassa. Hän on valmistellut valiokunnan lausunnon ACTA-sopimuksesta, jossa valiokunta asettui vastustamaan sopimusta. Lisäksi Andersdotter on valmistellut valiokunnan lausunnon EU:n ulkopoliittisesta digitaalisten vapauksien strategiasta. Lausunnossa vaaditaan EU:ta edistämään yksityisyyden suojaa ja sananvapautta ulkomaankauppaan liittyvässä politiikassaan. Lausuntoa voi pitää hyvin edistyksellisenä.

Engström on sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan sekä oikeudellisten asioiden valiokunnan jäsenenä kiinnittänyt huomiota monenlaisiin ihmisoikeus- ja avoimuuskysymyksiin. Piraatit ovat osoittaneet tarpeellisuutensa EU-parlamentissa. Vuoden 2014 EU-vaaleissa on mahdollisuus saada piraatteja läpi yhä useammista maista, esimerkiksi Saksasta.

Piraattipuolueilla on Pirate Parties International -niminen yhteistyöjärjestö, jonka jäseniä ovat 28 maan piraattipuolueet. Yhteensä piraattipuolue on perusteilla tai perustettu noin 60 maahan. Piraattiliikkeen kansainvälisesti tunnetuin persoona on Ruotsin piraattipuolueen perustaja Rick Falkvinge, jonka arvostettu Foreign Policy -lehti valitsi sadan merkittävimmän kansainvälisen ajattelijan joukkoon vuonna 2011.

Euroopan parlamentti sai lisää valtaa EU:n päätöksentekotapoja uudistaneen Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä. Nyt lait säädetään pääasiassa siten, että Euroopan parlamentilla on yhtä vahva rooli kuin jäsenmaiden hallitusten edustajista koostuvalla ministerineuvostolla. Erityisesti parlamentin ulkomaankauppaa, maataloutta ja perusoikeuksia käsittelevät valiokunnat ovat aktivoituneet ja saaneet lisää vaikutusvaltaa. Parlamentin kasvanut merkitys on näkynyt selkeästi sekä EU:n budjettineuvotteluissa että kansainvälisten sopimusten valmistelussa.

EU-parlamentissa käsitellään vuonna 2014 alkavalla vaalikaudella monia tärkeitä kysymyksiä, kuten EU:n ja Yhdysvaltain väliset erittäin laaja-alaiset kauppaneuvottelut. Niissä tulee esille erilaisia perusoikeuksiin, tekijänoikeuksiin ja patentteihin liittyviä asioita. Lisäksi EU:n omaa tekijänoikeus-, ja yksityisyyslainsäädäntöä yritetään koko ajan kehittää. EU-tasolla todella tarvitaan entistäkin kipeämmin piraatteja pitämässä huolta siitä, ettei unionissa hyväksytä sananvapautta ja yksityisyyttä rajoittavia, tekijänoikeuksia tiukentavia tai muita tietoyhteiskuntaan sopimattomia lakeja.


Yksi vastaus (Vastaa)

  1. Jorgos (5.7.2015)

    Koskas teillä on kesäkokous tulisin mukaan.
    Jonsulle terveisiä!



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)