Piraattipuolue » Lehdistötiedotteet » TV-kaistan syytteet pöyristyttävää haikailua mustavalkoaikaan
TV-kaistan syytteet pöyristyttävää haikailua mustavalkoaikaan
24.10.2012 - 14.23

Helsingin käräjäoikeuteen on tänään toimitettu syytteet videotallennuspalvelu TV-kaistan työntekijöitä vastaan. Sen lisäksi, että yrityksen toimitusjohtajaa ja teknistä johtajaa epäillään mm. tekijänoikeusrikoksista, myös yritystä konsultoinut lakimies on asetettu syytettyjen penkille.

TV-kaista on palvelu, jossa kuluttajat voivat tallentaa vapaasti saatavilla olevien kanavien tarjonnan maksutta verkkoon, josta ohjelmat voi tämän jälkeen myöhemmin katsella. Käytännössä lähimpänä palvelu siis vastaa tallentavaa digiboksia, joka ei sijaitse kotona.

”TV-kaista on esimerkki siitä, miten kuluttajille tarjottavaa palvelua on kehitetty käytettävyydeltään ja laadultaan paremmaksi ja samalla kilpailukykyiseksi. Suunnan luulisi olevan syytteen asianomistajillekin positiivinen”, kuvailee Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Jo pelkkää syyttämispäätöstä voidaan pitää absurdina, sillä palvelu on kehitetty nykyisten jo tiukasti rajoitettujen mahdollisuuksien mukaisesti, eikä se tarjoa sisältöä jota ei jokaiseen kotiin voisi nytkin vastaanottaa suoraan televisioon. Palvelu onkin keskittynyt tarjoamaan oman sisällön sijaan helpompaa ja parempaa käytettävyyttä.

”Nyt tehty syyttämispäätös on näin uusien digitaalisten AV-palvelujen aikakaudella lähinnä pöyristyttävää haikailua mustavalkoaikaan. Se ei ole millään muotoa kansalaisen etu.”, toteaa Piraattipuolueen tiedottaja Janne Paalijärvi.

Onkin aiheellista kysyä: miten kukaan uskaltaa enää tämän jälkeen kehittää parempia palveluita kuluttajille?

Lisätietoja antavat:

Janne Paalijärvi
Tiedottaja, Piraattipuolue
puh. 040 527 5470

Pasi Palmulehto
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
puh. 045 310 2340


5 Vastauksia (Vastaa)

  1. hesesi (24.10.2012)

    Ei tarvi ihmetellä tälläisten toimien jälkeen miksi Suomi putoaa IT-tekniikassa alimmalle tasolle. Eihän tämmöisten päätösten jälkeen uskalla tutkia ja kehittää mitään uutta alalle. Olen omakohtaisesti kokenut noiden isojen toimijoiden jyräävän hyvät tuotteet ja keksinnöt. Paras tapa on siirtää serveri ja toiminnat ulkomaille. ’KYLLÄ SUOMI ON NIIN KEHITTYNYT, ETTÄ EI TARVITA MITÄÄN UUTTA , KUNHAN PÄÄTTÄJILLÄ JA POLITIKOILLA ON KAIKKI HYVIN JA TOINEN ASUNTO ULKOMAILLA.’

  2. Petri Suomi (24.10.2012)

    Katselin useita vuosia TV-Kaistaa maailmalla, vaikka maksoin YLE TV-maksun Suomeen ja TV-Finlandin ruotsalaisen kortin samanaikaisesti. En silti, ilman kikkailua, pystynyt edes katsomaan YLE:n Arenan läheskään kaikkea tarjontaa.

    Nyt asun Suomessa, joten kikkailua ei tarvita. Monet ne poliitikot selitti ja YLE:n tiedottaja myös, mutta selitykset ovat lähinnä hyvää päivää kirvesvartta.

    Ne jotka maksaa, pitää saada palvelu siellä missä asuukin ja piste.

  3. B.J (25.10.2012)

    Ei suomessa kehitetä parempia palveluita kuluttajille.

    Internetin suosituimmista sivustoista suuri osa on sellaisia, että tekijä olisi suomessa tuomittu miljoonakorvauksiin miljoonatulojen sijaan

  4. Nousiainen Pauli (25.10.2012)

    Hei.
    Naapuri maissamme innovatiivisia keksintöjä
    ymmärtääkseni tuetaan,mutta meillä tuntuu lainvalvojan tehtävänä olevan kuinka sellaiset saadaan kaadetuksi.Itse koen tilaajana palvelun olevan automaattinen digiboksi,lukuunottamatta sitä että ns.maksukanavien tallentaminen ei ole mahdollista.

  5. Yksi TVkaistan uskollisista asiakkaista (3.11.2012)

    Kyllä, palvelu vastaa tallentavaa digiboksia, joka ei sijaitse kotona.
    Todella merkillistä että tuollaista palvelua ei saisi tarjota!
    Ja vaikka käytän palvelua, niin olen koko ajan maksanut tv-lupani.



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)