Piraattipuolue » Uutiset » Joka toinen voi äänestää piraattia!
Joka toinen voi äänestää piraattia!
27.10.2012 - 19.06

Kuva: Miika HämynenNoin 1,9 miljoonalla eli 45 prosentilla äänioikeutetuista on mahdollisuus äänestää näissä kunnallisvaaleissa piraattia. Piraateilla on yhteensä 121 ehdokasta 26 eri kunnassa. Mahdollisuudet läpipääsyyn ovat erinomaiset. Esimerkiksi Tampereella läpipääsyyn riittää sama äänimäärä joka saatiin eduskuntavaaleissa, ja Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Jyväskylässä jo aivan pieni kannatuksen kasvu tuo paikkoja.

Vaalimenestys voi toteutua kuitenkin vain, mikäli kannattajamme todella käyvät äänestämässä. Kunnallisvaaleissa läpipääsy voi olla isoissakin kaupungeissa vain paristakymmenestä äänestä kiinni, joten on erittäin tärkeää, että jokainen piraattien kannattaja käyttää äänioikeuttaan. Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden kannatus on juuri vaalien alla lähes kaksinkertaistunut Ylen teettämän tutkimuksen mukaan. Nyt on todelliset mahdollisuudet läpimurtoon!

Ahto Apajalahden kirjoitus: Vankilassa äänestetään vaikka alasti

Piraattipuolueen valtakunnallinen kuntavaaliohjelma keskittyy erityisesti päätöksenteon avoimuuden ja demokratian parantamiseen, vapaaseen tietoon kirjasto- ja kulttuuritoiminnan sekä koulujen osalta, ja järkevään tietoyhteiskuntapolitiikkaan. Kunnan tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että lakisääteiset palvelut hoidetaan asianmukaisesti ja lain edellyttämällä tavalla. Muita toimintoja voidaan vähentää näiden toimintojen turvaamiseksi.

Kuntien kehittämiseen tarvitaan myös valtakunnallisia muutoksia. Sosiaaliturvan tuhoisan purkkaviidakon tilalle tarvittaisiin perustulo. Verojärjestelmä olisi syytä yksinkertaistaa niin, että kaikki tulomuodot katsottaisiin samanarvoisiksi ja kikkailun tarve poistuisi. Piraatteja tarvitaan kaikille hallinnon tasoille. Tie valtakunnalliseen politiikkaan kulkee usein kunnallispolitiikan kautta.

Vuoden takaisen kyselyn mukaan piraattien luotetaan erityisesti ymmärtävän tietoyhteiskunnan toimintaa. Tämä on paitsi arvokysymys nettisensuurin, yksityisyyden suojan ja vastaavien asioiden suhteen, myös yhä merkittävämpi rahakysymys. Tietojärjestelmähankintoihin liittyy korruptiota, avoimuuden puutetta, epäterveitä käytäntöjä ja valtavasti asiantuntemattomuutta. Miljardeja menee hukkaan. Vain äänestämällä piraattia voidaan nämä kysymykset nostaa siihen arvoon, jonka ne konkreettisesti ansaitsevat.

Tiina Malisen kirjoitussarja: Tampereen tietotekniikkamogat
Ville Hautakankaan kirjoitus: IT-hankkeet matokuurille, miten?

Piraatit ovat nousseet esille myös avoimuutensa suhteen. Piraattipuolueen ehdokkaat ovat täyttäneet ahkerimmin vaalirahoitusilmoituksen ennakkoon ja puolue julkisti ensimmäisenä vaalirahoituksensa. Piraattipuolueen ehdokkaat ovat myös vastanneet aktiivisimmin Ylen vaalikoneeseen, mikä kertoo myös halusta tuoda omat näkemykset avoimesti kaikkien tietoon.

Harri Kivistön kirjoitus: Piraattipuolue on kaikkein avoimin puolue

Piraattipuolue on myös nuorten puolue: ehdokkaidemme keski-ikä on 29 vuotta. Ikä ei ole tietysti mikään itseisarvo, mutta kun muiden puolueiden keski-iät ovat alhaisimmillaankin kymmenen vuotta korkeampia, mikä puolue mahtaisi olla paras esimerkiksi paljon puhutun nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä? Siinä ei auta ainakaan se, että nykyään erityisesti nuorista on tehty rikollisia, vaikka he eivät aiheuttaisi kenellekään vahinkoa.

Eräs piraatteja muista puolueista erottava tekijä on nihkeä suhtautuminen byrokratiaan ja holhoukseen. Tämä näkemys sai juuri tunnustusta Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) raportissa, jonka mukaan lähinnä piraatit ovat nostaneet holhousvaltion vastaisia teemoja esille, kun taas esimerkiksi vihreitä pidetään kristillisten ohella eniten holhoavina puolueina (EVA:n raportti, s. 11, 90-91).

Valtakunnalliset tv- ja radiokeskustelut:

 
Lahjoituksia tarvitaan:

Vielä ei ole liian myöhäistä auttaa piraatteja rahallisesti. Monet laskut erääntyvät vasta vaalien jälkeen ja viimeisimmässä puoluehallituksen kokouksessa havaittiin, että laarinpohjat alkavat olla näkyvillä. Rahaa on siis käytettävissä vähemmän (n. 1 900 euroa) kuin laskuja on erääntymässä (n. 2 100 euroa). Jotta voisimme pitää puolueen toiminnan käynnissä vielä ensi vuonnakin, lisätuki olisi toivottavaa!

Tilinumero: FI87 5630 6220 0248 91 (Osuuspankki)
Saaja: Piraattipuolue r.p.
Viitenumero: 10003

Jos haluat antaa paikallisesti kohdennetun lahjoituksen, katso lisätiedot puolueen sivuilta.

Vaalivalvojaiset:

Piraattipuolueen suuret vaalivalvojaiset järjestetään Helsingissä 28.10. klo 19 alkaen. Tapahtumaan voi ilmoittautua Facebookissa.



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)