Piraattipuolue » Uncategorized » Italian kohulaki – mistä on kyse?
Italian kohulaki – mistä on kyse?

Parina viime päivänä on uutisoitu Italiassa valmisteilla olevasta laista, jonka Wikipedia on kokenut niin uhkaavaksi, että sanoo voivansa joutua sulkemaan italiankielisen versionsa kokonaan, jos laki hyväksytään.

Wikipedian oman tiedotteen ja erinäisten verkkouutisten perusteella olen saanut lakiesityksestä seuraavanlaisen kuvan:

  • Jos henkilö kokee tulleensa loukatuksi, tai että hänestä levitetään vääriä tietoja, hän voi vaatia verkkojulkaisua oikaisemaan tiedon tai julkaisemaan vastineen.
  • Oikaisu tai vastine on julkaistava samalla tavalla ja yhtä näkyvästi kuin alkuperäinen kirjoitus.
  • Oikaisu tai vastine on julkaistava kahden päivän kuluessa.
  • Ei ole tietoa, mitä seurauksia julkaisematta jättämisellä on.

No, kaivetaanpa Suomen laista laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Lain 8-11 §:t käsittelevät vastineoikeutta, oikaisuoikeutta ja vastineen ja oikaisun julkaisuvelvollisuutta.

Pykälien ydinsisältö on:

  • Jos henkilö kokee tulleensa loukatuksi, tai että hänestä levitetään vääriä tietoja, hän voi vaatia verkkojulkaisua oikaisemaan tiedon tai julkaisemaan vastineen.
  • Oikaisu tai vastine on julkaistava samalla tavalla ja yhtä näkyvästi kuin alkuperäinen kirjoitus.
  • Jos julkaisija kieltäytyy julkaisemasta oikaisua tai vastinetta, siitä on ilmoitettava oikaisuvaatimuksen tai vastineen esittäjälle seitsemän päivän kuluessa vaatimuksen vastaanottamisesta.
  • Jos oikaisuvaatimuksen tai vastineen esittäjä ei ole tyytyväinen kieltäytymisen perusteisiin, hän voi riitauttaa asian oikeudessa.
  • Jos oikeus katsoo oikaisuvaatimuksen perustelluksi, se voi määrätä julkaisijan julkaisemaan sen sakon uhalla.

Mikä sitten on verkkojulkaisu? Italiassa valmisteilla olevan lain osalta sanotaan, että se ”varsin todennäköisesti” koskee myös Wikipediaa, mutta ainakin se koskisi verkkolehtiä ja blogeja.

Suomessa tilanne on epäselvä. Virallisen määritelmän mukaan verkkojulkaisu on: ”julkaisijan tuottamasta tai käsittelemästä aineistosta aikakautisen julkaisun tapaan yhtenäiseksi laadittu verkkoviestien kokonaisuus, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti”. Selkeästi tämä koskee kaupallisia verkkolehtiä. Toisaalta informaatio-oikeuden emeritusprofessori Jukka Kemppinen on tulkinnut sen koskevan myös hänen henkilökohtaista blogiaan: ”Tämä blogi on verkkojulkaisu ja olen oikeudellisessa vastuussa myös kommenteista.” En ole kuitenkaan kuullut yhdestäkään oikausua tai vastinetta koskevasta oikeustapauksesta, jossa yksityishenkilön blogi olisi ollut kohteena.

Italia on kyllä aiemmin kunnostautunut aika huolestuttavilla lakiesityksillä ja EU:n oikeus- ja turvallisuuskomissaarina toimineen italialaisen ”Francisco” Franco ”Mussolini” Frattinin kohellukset ovat vielä muistissa. Tässä tapauksessa en kuitenkaan nyt käytettävissä olevien tietojen perusteella osaa sanoa, onko kyse mistään sen kummemmasta kuin suomalaisessa sananvapauslaissa jo olevan kaltaisesta menettelystä.



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)