Piraattipuolue » Lehdistötiedotteet » Piraattipuolueen tiedottaja tuomittiin kunnianloukkauksesta
Piraattipuolueen tiedottaja tuomittiin kunnianloukkauksesta
6.9.2011 - 15.32

Piraattipuolueen hallituksen jäsen ja tiedottaja Janne Paalijärvi on tuomittu sakkoihin espoolaisen kaupunginvaltuutetun, elokuvaohjaaja Kaisa Rastimon kunnian loukkaamisesta.

Tapaus liittyy Rastimon kevättalvella 2010 julkaisemista blogikirjoituksista virinneisiin nettikeskusteluihin. Paalijärvi tuomittiin Kuvalauta-keskustelupalstalle lähetetyn viestin takia. Viestissä lainataan Rastimon omaa tekstiä, jossa hän kertoo kunnianloukkauksen sisällöstä. Paalijärvi tuomittiin maksamaan 12 päiväsakkoa, yhteensä 252 euroa. Tuomio tuli siitä huolimatta, että Rastimo oli itsekin levittänyt loukkaavan viestin sisältöä sähköpostilistalla, jolle kuka tahansa voi liittyä. Paalijärvi ei ollut loukkaavan viestin alkuperäinen kirjoittaja.

– On outoa, että tuomio tuli minulle olennaisin osin Rastimon itsensä kirjoittamasta viestistä, kommentoi Paalijärvi.

Kunnianloukkausrikosten sisältöä on selostettu yksityiskohtaisesti esimerkiksi korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä (esim. KKO:2006:62, KKO:2006:10, KKO:2005:137) sekä usein uutisoinnissa, todennäköisesti oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Näin korkein oikeus ja lehdet ovat itsekin ”levittäneet eteenpäin” kunniaa loukkaavaa aineistoa ja siten kenties aiheuttaneet ”lisävahinkoa tai kärsimystä”.

– Käräjäoikeuden vetämän linjan perusteella korkein oikeus tai lehdetkään eivät saisi levittää kunniaa loukkaavaa sisältöä. Käytännössä viranomaisilla ja asemansa aikojen saatossa vakiinnuttaneella sanomalehdistöllä on näemmä laajempi sananvapaus kuin yksittäisillä henkilöillä, ihmettelee Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Lisätietoja tapauksesta löytyy Piraattipuolueen aiemmasta lehdistötiedotteesta
Käräjäoikeuden tuomio
Tuomiolauselma
Paalijärven tarkempi kirjoitus tuomiosta
Kuvakaappaus tuomioon johtaneesta viestistä

Lisätietoja antavat:

Ahto Apajalahti
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
p. 045 310 2342

Janne Paalijärvi
Tiedottaja, Piraattipuolue
p. 040 527 5470
Piratpartiets informatör dömd för ärekränkning
Piratpartiets styrelsemedlem och informatör Janne Paalijärvi har dömts till böter för ärekräkning mot Esbo stadsfullmäktiges medlem och filmregissör Kaisa Rastimo.

Fallet berör nätdiskussioner om ett blogginlägg Rastimo gav ut under vårvintern 2010. Paalijärvi dömdes för ett inlägg skickat till forumet Kuvalauta. I inlägget citerades Rastimos egen text där hon berättar om kränkningens innehåll. Paalijärvi dömdes till 12 dagsböter, sammanlagt 252 euro. Domen föll trots att Rastimo själv hade spridit det kränkande meddelandet på en e-postlista som vem som helst kan ansluta sig till. Paalijärvi var inte ursprungligt upphov till det kränkande meddelandet.

– ”Det är märkligt att jag dömdes för ett meddelande som i huvudsak skrivits av Rastimo själv”, kommenterar Paalijärvi.
Ärekränkningsbrottens innehåll är refererat detaljerat i t.ex. Högsta domstolens prejudikat (t.ex. HD:2006:62, HD:2006:10, HD:2005:137) och ofta i media, sannolikt på basen av rättegångsmaterial. Därmed har Högsta domstolen och tidningar själv ”förmedlat vidare” kränkande materoil och orsakat ”tilläggsskador och lidande”.

– ”Enligt tingsrättens linjedragning borde inte heller Högsta domstolen och media förmedla ärekränkande innehåll. I praktiken har etablerade dagstidningar en bredare yttrandefrihet än än enskillda personer”, förundrar sig Piratpartiets viceordförande Ahto Apajalahti.

Mera information finns i tidigare pressmeddelanden

Tingsrättens dom

Domens uppläsning

Paalijärvis ingående beskrivning av ämnet

Skärmbild av meddelandet som Paalijärvi dömdes för

Kontaktuppgifter:

Ahto Apajalahti
Viceordförande, Piratpartiet
tfn. 045 310 2342

Janne Paalijärvi
Informatör, Piratpartiet
tfn. 040 527 5470

Thomas Nybergh
Svenskspråkig kontaktperson, Piratpartiet
tfn. 040 084 3172



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)