Piraattipuolue » Lehdistötiedotteet » Piraateille kymmeniä valtuustopaikkoja Saksassa
Piraateille kymmeniä valtuustopaikkoja Saksassa
4.4.2011 - 14.14

Saksan Piraattipuolue menestyi Hessenin osavaltion paikallisvaaleissa ja sai 31 paikkaa kaupungin-, kunnan-, piiri- ja kaupunginosavaltuustoissa. Puolueella on jo aiemmin ollut paikkoja eri osavaltioiden paikallishallinnossa.

– Onnitteluni Saksan piraateille. Tämä on merkki kansainvälisen piraattiliikkeen hyvistä kasvumahdollisuuksista, iloitsee Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Piraattipuolueita on perustettu tai perusteilla tällä hetkellä noin 40 maassa. Virallisesti rekisteröityjä piraattipuolueita on 18 maassa. Saksan lisäksi muutamilla muillakin piraattipuolueilla on luottamushenkilöitä paikallishallinnossa. Ruotsin Piraattipuolueen europarlamentaarikkona toimii Christian Engström. Aktiivisia piraattipuolueita toimii myös lähi-idässä. Piraattipuolueen tunisialainen aktiivi Slim Amamou nimitettiin vallankumouksen jälkeisen väliaikaishallituksen nuoriso- ja urheiluasioista vastaavaksi apulaisministeriksi.

– Suomessa on nyt tilaisuus tehdä historiaa ja saada ensimmäiset piraatit kansalliseen parlamenttiin, kannustaa Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Piraattipuolueella on 17.4.2011 pidettävissä eduskuntavaaleissa 127 ehdokasta 11 vaalipiirissä. Ehdokkaiden keski-ikä on puolueista selkeästi nuorin: 29 vuotta.

Saksan piraattipuolueen Hessenin piirin tiedote

http://www.piratenpartei-hessen.de/pressemitteilung/2011-04-02-endergebnisse-der-kommunalwahlen-2011

Piraattipuolueen tiedote Tunisian tapahtumista

http://www.piraattipuolue.fi/ajankohtaista/lehdistoetiedotteet/636-piraattipuoluelainen-hallitukseen-tunisiassa

Lisätietoja antaa:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja
045 310 2340

Ahto Apajalahti
Varapuheenjohtaja
045 310 2342



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)