Piraattipuolue » Lehdistötiedotteet » Saksan perustuslakituomioistuin tyrmäsi teletallennuksen
Saksan perustuslakituomioistuin tyrmäsi teletallennuksen
3.3.2010 - 4.20

Saksan perustuslakituomioistuin päätti, että vuonna 2008 EU-direktiivin perusteella hyväksytty laki teletunnistetietojen tallentamisesta on perustuslain vastainen, ja määräsi tallennetut tiedot poistettavaksi. Tuomioistuin ei pitänyt teletietojen tallennusta riittävän turvallisena ja oli lisäksi huolissaan mielikuvasta, jonka kansalaiset saavat tiedostaessaan jatkuvan valvonnan.

– Oikeuden päätös oli riemuvoitto kansalaisten yksityisyydelle ja takaisku ”isoveli valvoo” -ilmapiiriä ajaville. Teletallennuslait ovat olleet suuria askeleita valvontayhteiskuntaan, jossa kukaan ei voi luottaa yksityisten keskustelujensa olevan yksityisiä, summaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Vaikka päätös ei tuomitse teletietojen tallennusta kokonaan, se on viestinä muille jäsenmaille, ettei EU-direktiivien saa antaa polkea kansalaisoikeuksia. Saksan piraattipuolue on vastustanut lakia yksiselitteisesti. Saman direktiivin edellyttämää lakia ajetaan läpi Ruotsissa, jossa piraattipuolue on ollut yksityisyydensuojaa puolustavan rintaman kärjessä. Teletallennuslain käsittelyä on jopa suunniteltu lykättäväksi Ruotsin valtiopäivävaalien yli, sillä sen pelätään aiheuttavan voimakkaan reaktion nykyisiä hallituspuolueita vastaan.

Suomessakin jo aiemmin käyttöönotettu teletallennuslaki velvoittaa palveluntarjoajia säilyttämään huomattavan määrän tietoa käyttäjistään vuoden ajaksi. Tiedot sisältävät niin yhteyden lähteen, kohteen kuin sijainninkin. Tallennuslaki koskee GSM-puheluja ja muita sähköisiä yhteydenpitotapoja kuten sähköpostia. Piraattipuolueen mielestä kansalaisten säännönmukainen, laajamittainen valvonta johtaa vääjäämättä väärinkäytöksiin, eikä sille ole vapaassa yhteiskunnassa mitään perusteita.

– Emme yksinkertaisesti saa hyväksyä kansalaisten kokonaisvaltaista vakoilua. Kun EU-direktiivien tulkinnat runtelevat kansalaisten perustavia oikeuksia, niitä täytyy vastustaa, toteaa Palmulehto.

Lisätietoja antavat:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2340

Harri Kivistö
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2344

Lähteet:

http://news.smh.com.au/breaking-news-technology/german-court-orders-telecoms-records-deleted-20100303-pgo5.html
http://www.dw-world.de/dw/article/0,,5310195,00.html



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)