Piraattipuolue » Lehdistötiedotteet » Piraattipuolue kritisoi Lex Nokiaa ja yliopistolakia
Piraattipuolue kritisoi Lex Nokiaa ja yliopistolakia
2.2.2009 - 13.26

Piraattipuolueen ylimääräinen puoluekokous otti kantaa Lex Nokiaa vastaan.
Puoluekokous kritisoi myös yliopistolain uudistushanketta tieteellisen tutkimustiedon vapauden sivuuttamisesta. Puoluekokous valitsi Piraattipuolueen uudeksi puheenjohtajaksi aiemmin varapuheenjohtajana toimineen Pasi Palmulehdon.

Lex Nokiana tunnettu hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta (HE 48/2008 vp) odottaa vain eduskunnan lopullista hyväksyntää. Lakiehdotuksesta on julkisuudessa puhuttu lähinnä siitä, että se sallii työnantajien selvittää sähköisen viestinnän tunnistamistietoja silloin, kun epäillään yrityssalaisuuksien vuotamista. Lain soveltamisala on kuitenkin huomattavasti tätä laajempi.

Lakiehdotus ei koske pelkästään työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta, vaan mitä tahansa yhteisötilaajaa ja ketä tahansa yhteisötilaajan verkon käyttäjää. Esimerkiksi kirjaston asiakkaan tai koulun oppilaan viestintäsalaisuus voitaisiin murtaa ilman rikosepäilyä ja ilman oikeuden päätöstä. Urkinta voi kohdistua kaikkeen sähköiseen viestintään, kuten verkkosivujen selailuun ja nettipuheluihin. Syyksi riittää, että verkon käyttö on ”ohjeiden vastaista”, mikä on täysin verkon tarjoajan mielivaltaisesti määriteltävissä.

– Epämääräisiä jopa poliisinkin toimivaltuudet ylittäviä oikeuksia seurata kaikkea sähköistä viestintää ilman asianmukaista valvontaa ei voida hyväksyä, kommentoi Piraattipuolueen tuore puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Lex Nokiaa vastaan on syntynyt kansanliike, jossa Piraattipuolue on vahvasti mukana. Lakiehdotusta vastustava mielenosoitus pidetään 5.2. ja sitä ennen televisiossa pyörii lakia vastustava mainoskampanja.

Piraattipuolueen ylimääräinen puoluekokous kritisoi myös valmisteilla olevaa yliopistolain uudistusta. Lakia vastustava Opiskelijatoiminta-liike on nostanut esiin sen, että uudistuksessa ei pyritä turvaamaan yliopistojen piirissä tuotettujen tutkimustulosten avoimuutta. Tutkimus yliopistoissa on pitkälti julkisen rahoituksen varassa, jolloin sen tulosten tulisi olla koko yhteiskunnan hyödynnettävissä. Yliopistolain uudistus todennäköisesti lisää yliopistojen toiminnan yritysrahoitteisuutta. Tällöin on huolehdittava siitä, etteivät yliopistoissa tehtyjen tutkimusten tulokset vaivu kansalaisilta piiloon patenttien, tekijänoikeuksien ja yrityssalaisuuksien taakse.

– Kansalaisten rahoittamat tutkimustulokset eivät saa olla yritysten kauppatavaraa, toteaa Palmulehto.

Lex Nokia -mielenosoitus: http://www.valvonta.info
Lex Nokia -adressi: http://www.adressit.com/lex_nokia
Lex Nokia -vastamainoskampanja: http://www.urkintalaki.fi

Lisätietoja antaa:
Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja
Piraattipuolue ry



Vastaa

Nimi / nimimerkki
(* pakollinen)
Sähköposti
( * pakollinen - ei julkaista)
Verkkosivut
Viesti
(* pakollinen)